siivousaamu

Eilis illan tuotoksia atc: Lamput


Tänään siivoilin aamusta aikasin vaatekaapit, koska halusin tehdä syyssiivouksen ja mikä sen parempaa, kuin nälkäisenä, ennen aamupalaa alkaa kiusata itseään. :) Kyllä nyt on hyvä mieli kun kaapit ovat siistit ja edessäni kuppi kahvia, sämpylä juustolla ja luumu-Olo-jogurtti. :P Olo olikin tarjouksessa lähikaupassa alkuviikolla.  Sopii minulle. Se kun on vatsaystävällinen ja vähälaktoosinen tuote. Kaiken lisäksi maistuu hyvältä!

No, pieni mainos Valiolle, mutta samapa tuo. Vaatekaappiani tosiaan aloin siivota. Tarkoitus oli pelkästään hengarikaapista ottaa tyhjät hengarit pois ja järjestellä muutenkin se kuntoon. (Tyhjiä hengareita tulee, kun en aina kehtaa ottaa sitä pois ja viedä eteiseen odottamaan uutta paitaa tms). Noh, otin koko kaapin tyhjäksi. Samoin lyhythihaiset paidat. Kokeilin kaikki, yksitellen, mitkä joutavat kierrätykseen ja mitkä roskiin ja mitkä palautan kaappiin. Niin, suurin osa vaatteistanihan on lahjoituksena saatuja, koska ei ole sitä rahaa ollut ostaa uusia tai edes kirppikseltä. Sitäpaitsi ei kirppiksiltä täällä tahdo löytää edes S  tai M-kokoja isompia. Sain ne kaapit sitten kuntoon ja katsoin housuhyllyä. Ei hitsin pimpulat! Kaikki pois!

Seuraavana siis housuhyllyn siivous. Siellä nyt ei montaakaan paria ollut muutenkaan, mutta lähti sieltä silti yhdet kesähousut pois. Sellaset puolipohkeeseen yltävät ja ihan liian tiukat minulle. turhaan minä niitä kaapissani pidän, liian tiukkoja tai liian lyhyviä tai liian risaisia. En haluaisi kuitenkaan näyttää köyhältä ja varattomalta ja hempsankeikaukselta. No, en miltään vastakohdaltakaan, joilla paidan edessä lukee jättisuurin kirjaimin muotiliikkeen nimi, jotta kaikki varmasti näkevät, että kyseessä on DC tms. Kaikella kunnioituksella Dolce and Cappanaa ja heidän vaatteitaan pitäviä kohtaan. Se ei vaan ole mun juttu. Kaunista! Kaunista sen olla pitää, naisellisen kaunista. Ei pelkkä nimi tai suunnittelija riitä.

No, vaatekaapit siistinä tuli hyvä mieli. Mutta sitten ajattelin, että hitsi kun vielä on nuo askartelutarvikkeetkin vaiheessa. Että ei kun kaikki pois kaapeista! :D
Ensin makkarin kaapin laatikko ja paperikassi tyhjäksi. Voi, kuinka meinasi tulla itku! Siis oikeesti! Se laatikko on minun elämäni eka askarteluvarastoni! sellainen vanha banaanilaatikko. Siinä oli kaikki materiaalit askarteluun. Liimat, teipit, huovat, sulat, joulupallot, kuumaliimapistooli... Kaikki! Eikä kovin kauaa edes ole siitä... Viime vuonnahan aloitin bloggaamisen verstaallani ja siitä se lähti. Te ihanat ihmiset autoitte minut jaloilleni, saamaan materiaaleja, löytämään edullisia myyntipaikkoja, antamaan ideoita mitä tarvitsen... ISO KIITOS!

Ja nyt se laatikko oli siinä edessäni... Auki ja kaikenlaiset tarvikkeet ympärilläni. Osan laitoin roskiin, koska ei niillä oikeasti tehnyt enää mitään. Osan otin hyllyyn talteen ja osalle etsin uutta kotia. :) Pakkasin uudestaan laatikon. Tällä kertaa eri tavalla. Sinne meni pahvirasioita, vanua, lahjakasseja, joulukuusen palloja, askartelupunoksia...
Kaikkea sitä, mitä ei ihan koko aikaa tarvita.

Huh, urakka oli iso. Mutta koska olen jo näin pitkälle päässyt, on minun lajiteltava tarrarullatkin. Osa mahtui pienempään laatikkoon, mutta osa ei. Ne onneksi ovat samanvärisiä jo laatikossa olevien kanssa, joten josko ne saisivat uuden kodin... ;)

Ja sitten ajatus siitä, että josko nyt olisi hommat loppu? Eikä mitä! Muistin eteisen kaapin, jossa on ovessa Riinalta saatu lokerokko. Tutkinpa sitä, onko roskia. Helppo juttu sinänsä sen siivous. Pari lehteä joutasivat pois. No, etsitään niillekin koti. :)
Vaan mikä se siinä, hyllyllä?! Kokonainen hyllyllinen paketteja, pakkauksia, cd-levyjä, purkkeja... Eli senkin vielä kävin läpi ja nakkasin kaikki turhat pakkaukset pois ja sain kuin sainkin tilaa tuonnekin kaappiin!

Nyt oikeasti olen aamulla siivonnut niin paljon kaappeja, että on aika tämän lepakon tulla ulos kaapista ja julistaa koko kansalle mikä olen naisiani! HUHUU! OLEN AHKERA! :D
Nyt on askartelumatskut ja vaatteet siivottu ja lajiteltu vimpan päälle! HUH HUH! TOOOSi kivulias, mutta ahkera.

Olin minä eilenkin ahkera. Mittasin matot, joita olen myymässä pois. 8 mattoa oli tarjolla ja ennen virallista myynti-ilmoitusta kaikki oli jo myyty.  Ihanaa! Ensi viikolla saan ne pois varastosta. Ei meillä tosin raha tuossa kulje, mutta saan tilalle tarvitsemaamme juttua. Ruokaa!

Loppuun kopsattu runo. Ihanaa päivää teille kaikille! Rakastakaa ja olkaa onnellisia! tutkikaa myynti-osastoani. Sinne tulee jotain uutta.

Viltsu

Kommentit

Kotilaiska sanoi…
Minäkin tänään pikkasen alotin askartelukamojen järkkäilyä mutta en saanut kuin vähän alkua aikaseks, piti pestä pyykkiä ja sit meijän kylmäkomerona toimiva takakuisti piti siivota loppuun kun alkuviikosta sitä alottelin.Mulla ei juurikaan tapahdu kaikki yhteen syssyyn. Roikin sieltä täältä millon satun jaksamaan, eihän tää maailma kuiteskaa ikinä tuu valmiiks.
Mulla se tahtoo aina paisua, kun päähän tekisi vaikka ja mitä, mutta kroppa pistää vastaan kivuilla. No, tuli tehtyä kuitenkin ja olen tyytyväinen.
Kerrottakoon nyt vielä, kun epäselvästi ilmaisin roskiin menneet ja pois heitetyt asiat, että mitään kunnollista ja hyvää en laittanut pois ja sillä sitä tilaa saanut, vaan poistoon menivät rikkonaiset esineet, liian pienet vaatteet, likaiset huovan palaset(pienet silput), jotain suklaamunien sisusmunia, pahvisia pieniä rasioita, joista tein atc-pohjia. Ne rasiat olivat tyyliin teepakkauksia tai lääkepaketteja. Ei siis mitään oikeeta matskua! (Kun multa jo kyseltiin yv että menikö roskiin jotain muutakin).
Tilaa toki aina tarvitaan, kukapa ei tarttes, mutta ei se askartelumatskusta tule se tila. vaatekaappiin sain tilaa jos joskus vaikka saisinkin uuden vaatteen.

Kotilaiska: Laitan sulle kortit tulemaan ensi viikolla tai seuraavalla, kun saan rahaa Kelalta.