Siirry pääsisältöön

Kerroksia ja kerrottuja kortteja

Yhteen postaukseen nyt useampia kortteja, joten olethan suvaitseva ja anteeksiantava, etei nyt ole juuri yhtä ja omaa postausta, vaikka haasteeseen osallistunkin.

Helpompi toisinaan laittaa kaikki samaan postaukseen.


Aloitetaan Funchiksen Aromialla. Sain tehtyä uuden silppu-jämäkorttipohjan siihen haasteeseen. Tämä siirtyy sinne "odotan uusia ohjeita"-pohjien sekaan. :)


Maatuskaa toivottiin Leila-mumman haasteessa.
Minulla ei ollut valmiita maatuskoja missään, joten kasasin sellaisen lehtikuvista. :)
Pohjapahvi on leimattu ja värjätty täysin valkoisesta pahvista. Reunatkin vedetty kimalletussilla.
Sen jälkeen operaatio kasaa maatuska. Pari eri kuvaa päätyivät yhdeksi. 
Liimasin päälle vielä musteilla värjätyn stanssatun lehden.

Tämä uniikki maatuska on taatusti erilainen. :)


Päivän askartelukirja-esittely on samalla Amalian haasteen osallistuminen, sillä otin kortti-idean tästä kirjasta... Tai vihkohan se.

Kyseessä Coluzze cardeau-kaarten. Hennie Zellenrath tekijänä. 

Vihko on ohkanen ja kirjoitettu jollakin ulkomaan kielellä. ei ole saksaa, sen tiedän. Liekkö hollantia?

vihkossa on 32 sivua ja erilaisia mallikortteja ohjeineen. Ohjeet on helppo havainnoida, vaikkei kieltä ymmärräkkään.
Kortit ovat viehättäviä ja vaikka näyttävätkin monimutkaisilta, ovat silti helppoja tehdä.

Kaunista!


Otin korttimalliksi neliökortin, jossa ohjeen mukaan kaikki tasaisesti kortin pinnalla, mutta sovelsinpa ohjetta amalian haasteen mukaiseksi, eli tein omastani 3D-kortin. 
Kuitenkaan en halunnut missään nimessä haasteeseen valmista 3D-kuvaa käyttää.


Valmiina kortti siis tässä. näyttääkö 3D:ltä? Hmm... Katsotaan tarkemmin.


Keskellä oleva rusetti on kreppipaperia ja paperinarua plus 4 eri kerrosta paperikukkasessa kaikenkaikkiaan keskusta mukaanlukien.Koriste on kiinnitetty tagiin.


Kortin reunaosissa on kahdesta eri paperista tehty kolmiot. Myös ääriviivatarraa. Lisäksi vihreät kolmiot olen korottanut tarrapaloilla nousemaan irti muusta kortista.


Joo, tiedän, että kuva on väärinpäin, mutta siten näkee tagin irrallisuuden paremmin. Sekin siis kohollaan tarrapaloilla. Tagiin lisäsin tekstin: Onnea.


Ulottuvuuksia siis on, vaikkei mitenkään silmiinpistävän liikaa. Keväistä ja kaunista. Onnea saajalleen, kuka lieneekään ja milloin sitten juhlitaankaan. :)

Kommentit

funchis sanoi…
Onpas syntynyt kaikanlaista hienoa. Silppukorttien täyttämistä tositoimin aletaan tehdä viimeisen vasinaisen Aromia-haastekortin julkistamisen jälkeen. Eli sitä revittelyä, josta kerron 19.3. Minna Canthin päivänä. Eikä haittaa vaikka valmistelet monta pohjaa.
Leila sanoi…
Hienoja juttuja olet tehnyt ja maatuskakorttisi vallan mainiosti "kasattu"
Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan.
Silkku sanoi…
Maatuska kortti, hieno ja erikoinen, tykkään kovasti:)
Mira Ekonen sanoi…
Upeita kerroksellisia töitä! Ja tällä kertaa onni suosi sinua Amalian haasteiden arvonnassa. Laitathan viestiä tulemaan, mira@amalia.fi. Mukavaa kevättä!
Mira Ekonen sanoi…
Upeita kerroksellisia töitä! Ja tällä kertaa onni suosi sinua Amalian haasteiden arvonnassa. Laitathan viestiä tulemaan mira@amalia.fi, niin laittelen postia tulemaan.

Mukava kevättä!

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…