41

Numero 41 kätkeytyi yykaakoonee-kuvaleikkiin.
Mietin, mikä se sellainen luku voisi olla. Mistä löytää. Sitten niinkin arkinen asia tuli mieleeni, kuin pankkitunnuslista!

ok, ok, en sentään pankkitunnuksiani täällä julkaise, en tilinumeroa tai kokonaisia lukuja aiheesta, joten hieman sensuroitu kuva, mutta jospa se idea 41:n löytymisestä kuitenkin tulisi esille.

Nimittäin netin kautta kun maksan laskuja, tarvitsen näpytellä monenlaisia numeroita. Tilille käyttäjätunnuksen ja tunnusluvun.Tunnusluku on tässä listalla aina se seuraava, jonka sitten käytettyäni vedän yli.  Sen jälkeen alan maksaa laskua ja sinne tulee tilinumeroa, viitenumeroa, summaa ja ties mitä eräpäivänumeroita. Lopuksi vielä tästä listalta tarkistusluku, jotta ihan varmasti maksan laskun itse, eikä verkkopankki jäänyt auki kirjastolla vaikkapa ja kukaan muu maksa tililtäni näin omia laskujaan. Turvallista touhua siis, ainakin niin kauan, kun pidän tunnukset tallessa. Lisäksi verkkopankki sulkee automaattisesti verkkosivun tietyn ajan kuluttua, vaikken itse sulkenutkaan, JOS en tee siellä mitään. Kätevää! Juuri silloin, kun siellä kirjastossa tms maksaisi laskuja ja unohtuisi auki. No, sellaista ei onneksi ole minulle sattunut... Vielä?

Löydätkö kuvasta numeron 41?

Kommentit