PAholaisesta lähtöisin

Ystäväni tuolla jossakin kaukana maapallon alalaidassa tuumasi, että häntä pidetään Paholaisesta lähtöisin olevana henkilönä kotiseudullaan. Hänen erilaisuutensa herättää pienessä alkukantaisessa kylässä pelkoa ja ihmetystä. Hän on kokenut väkivaltaa ihan poliisienkin taholta siksi, että on erilainen. Syntynyt miehen JA naisen kuvaksi. Häntä ei hyväksytty kotiseudullaan. Siksi muutti pois.

Tieto on hyvin suuri asia. Ihmisiä syntyy koko ajan maailmaan lisää ja lisää. Osalla heistä on kuusi sormea yhdessä kädessä, osalla sisarus kiinni kasvaneena päästä tai kyljestä, osalla vain yksi jalka, osalla väärä kroppa todellisen minuuden kanssa, joillakin sekä miehen että naisen ulkoiset piirteet... Kukaan lapsi ei ole itse päättänyt, syntyykö mustaksi tai valkoiseksi, kahdella jalalla käveleväksi vai pyörätuolissa kulkevaksi vai mitenkä, missä, milloin, miten...
Tai sitäkään, onko vanhemmat kykeneviä kasvattamaan lastaan. Silti niin moni "erilainen" joutuu kokemaan syrjintää, väkivaltaa, vihaa...

Jätän nämä henkevät nyt tähän ja teen riippusillan paholaisesta Alkukirjainhaasteen aiheeseen, eli PA-alkuiseen sanaan. PAhoilaishillo!


Meillä tosiaankin mausteita käytetään ja mausteista, tulista ruokaa syödään. Poppamiehen Paholaishillo on yksi niistä herkuista, joita käytämme. Kuvassa oleva mieto paholaishillo on jo syöty ja purkissa on, kuten näkyy, jotain ihan muuta. Se on parmesan-raastetta. Sopivankokoinen purkki käyttää tähänkin tarkoitukseen. Tulinen paholaishillo on vielä lähes täysi. Nam nam. Se syödään nyt seuraavaksi lisukkeena. 


Kommentit

-maiju- sanoi…
Herkulliset eväät sulla.

Kiitos osallistumisista ja hyvää kesää!
Pulmu sanoi…
Parasta vuohenjuuston kanssa.