Munat ne on kanallakin

huom. runot ovat lainattuja. Kuvat ja muu teksti omia.



"Jos sinulla on paljon, anna vauraudestasi. 
Jos sinulla on vähän, anna sydämestäsi."

Välillä kuitenkin törmää niihinkin ihmisiin, jotka varakkainakin ajattelevat ja tuntevat sydämellään. Toisinaan taas sydämettömiä ihmisiä. Olen joskus tuntenut eräänkin miljonäärin, joka ei naisia arvostanut laisinkaan. Saatikka, että olisi edes bussimaksua maksanut toiselle, vaikka hänen takiaan bussilla piti kulkea. Jälkeen päinkin vain pelkkää valhetta ja oman jalustansa kiillottamista koko hänen elämänsä. Siinä tulee väkisinkin ajatelleeksi, ettei sellaisella ihmisellä ole itsellään hyvä olla. Ei rikkauksiensa keskellä, ei sydämessä, ei missään. Ystäviä? Ei, ei niitäkään. Itseasiassa samainen henkilö sitä tuskailikin, kun ei ole ystäviä, joiden kanssa jutella henkeviä tai edes matkustaa. Toisinaan pitää maksaa siitä, että saa seuraa jonnekin mukaansa. Tiedätkös, minua sellainen surettaisi, mutta kuinka surra sellaista ihmistä, joka ei edes ystävällistä sanaa sano sinusta?!

Vastaavasti tiedän perheen, jossa rahaa on. He voivat tehdä etelän matkoja kaukaisimpiinkin maihin, ostella viimeisimpiä vempaimia,  sisustaa mielensä mukaan... Mutta antavatko he sen rahan nousta päähän?! EIVÄT! Jos joku tarvitsee kuuntelijaa, he kuuntelevat. Jos jollakin on paha olla, he lohduttavat pyytämättäkin. Heillä sydän on paikallaan ja he oikeasti välittävät toisistakin! Puhtaasti ja vilpittömästi. Tarjoavat itse apua! Kysyvät, eivätkä suin päin ryntää touhottamaan. He eivät kiillota jalustaansa eivätkä vaadi vastapalvelusta. Heille se on ihan sydämestä lähtevää, ilman taka-ajatuksia, että jos jollakin on oikeasti hätä, he auttavat! Enkä tarkoita, että rahaa kylvävät ympärilleen, vaan vaikkapa nälkäiselle antavat leipää tai sairaalle terveyspalveluihin mahdollisuuden. Jos on jokin asennus, mitä toinen ei osaa, he asentavat tai hankkivat asentajan. Riippuen tietysti asiasta. He sanovat asiansa kahden kesken jos on sanottavaa. Eivät kyhäile ja puhu pas*** selän takana. Tällaiset ihmiset saavat arvostukseni! Ja heillä on ystäviä, jotka samaten auttavat heitä milloin tahansa! Ja heidän kaltaisensa ovat meillekin tervetulleita koska tahansa vaikkapa saunomaan, syömään tai mielelläni vaikka lastenvahtina toimin, ilmaiseksi, jos ovat esim. joululahjaostoksilla lapselleen. Tuo eka esimerkki... Ei, en halua häntä kotiini, vaikka tarjoaisi siitä hyvästä rahaa! Minun sieluani ei osteta.


"Älä koskaan kasva niin isoksi, 
ettetkö voisi esittää kysymyksiä.
Älä koskaan tiedä niin paljon, 
ettetkö voisi oppia jotain uutta."

Näiden kahden esimerkkitapauksenkin tiimoilta olen törmännyt sellaisiinkin ihmisiin, jotka eivät kysy suoraan. Tai jotka uskovat valheisiin mielummin, kuin totuuteen. Ihmisiin, jotka olettavat, jotka uskovat siihen, mihin haluavat uskoa selvittämättä totuutta. Saavat siis jonkinlaisen valheiden verkon kudottua suuremmaksi ja suuremmaksi, tiukemmalle itsensä ympärille. Antavat pahuuden ja vääryyden, valheiden ja rikkauden sokaista itsensä.

Vastaavasti olen törmännyt heihin, jotka kuulevat jotain ja kysyvät suoraan, että hei, en nyt ihan usko kaikkea kuulemaani. Käytän järkeäni ja tunnetta siitä, että MINUSTA tämä ei ole oikein. Ei ihan surutta niele kaikkea mitä sanotaan.

Ja sitten ovat hekin oma ryhmänsä, jotka eivät edes ala juoruja ja pahasta puhumisia kuunnella. Itse kuulun niihin, jotka lopettavat alkuunsa toisesta selän takana puheet ja vaihdan puheenaihetta. Minulla on sen verran pokkaa sanoa, että hei, eipäs nyt puhuta tuollaista! Sitä paitsi, en todellakaan aio ketään morkata siksi, että joku toinen niin tekee! Jos minä pidän jostakusta, niin se on minun asiani. Jos joku ei pidä, se on hänen asiansa. Minä en ihmisiä valikoi toisten puheiden mukaan. Jos mulle tehdään kämmi, sitten minä ihan itse päätän, että hei, nyt mulle riitti.

Olen myös törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka tekevät omat johtopäätöksensä kirjoitusten perusteella tutustumatta ihmiseen oikeasti. Enkä tarkoita syvällisiä kirjoituksia ja asioiden selvittämistä, vaan vaikkapa JOS kirjoittaisin näin:
"Pyöräillessäni eilen hiekkatiellä, törmäsin ihmiseen, joka sai minut suuttumaan totaalisesti." 
Joku vetäisisi tästä herneet nenäänsä, koska juuri eilen hän tuli vastaani kyseisellä pyöräilyretkellä. Ei kysymyksiä, ei mitään selvennystä. Välit poikki vaan! Ja tokihan mustamaalaamista selän takana! Ikuinen viha päällä. "Kuinka saattaakaan haukkua minua noin!"

Samalla itse voisin ajatella, että olisipa hän kysynyt, keneen muuhun törmäsin, kuin häneen?!
Tai jopa sitä, SATTUIKO minuun tai siihen toiseen kun TÖRMÄSIN?!

Tällainen MÄ TIEDÄN, ETTÄ SÄ PUHUT MINUSTA TOSSA turhauttaa ja samalla myös raivostuttaa minua. Hyvänen aika! Jos saman kertoisin kasvotusten, hän (fiktiivihenkilö siis yhä) näkisi ilmeeni ja sen, että todellakin tarkoitan jotain ihan eri henkilöä! Hän ymmärtäisi kertomani, että en puhu hänestä. Samalla hän näkisi mustelmat polvissani ja käsissäni ja olisi ihmeissään, että mitä tapahtui?! Mutta koska hän lukee vain suppeasti kerrottua tekstiä, hän yhdistää heti sanat itseensä ja viha ja suuttumus sumentavat hänen ajattelukykynsä. Tottahan minun on pakko tarkoittaa häntä, koska eihän maailmaan mahdu muita kuin hän... Kukaan muu ei törmää kuin hän, kukaan muu ei tullut vastaan kuin hän, kukaan muu ei suututtanut kuin hän... Niinhän sen täytyy olla, koska hän itse suuttui! Tottakai toisenkin on suututtava! Ja näinpä se peilikuva on käännetty toista vastaan vaikka kyseessä oli täysin eri asia! Täysin häneen itseensä kuulumaton tarina! Mutta kun kirjoittamisesta ei saa ilmeitä, eleitä, katsetta, silmiä, äänensävyjä, äänen voimakkuuksia, tunteita... Ei mitään sellaista oleellista mukaan!


ajatelkaas nyt, anteeksianto. Tai pyytäminen anteeksi. Se se vasta vaikeaa onkin! Ei se hetkessä, siinä suuttumisen hetkellä olekkaan helppoa, eikä aina välttämätöntäkään juuri silloin sitä sanoa, mutta olen minäkin anteeksi pyytänyt ja antanut, joten tiedän, mistä puhun. Vaatii melkoista voimaa, itsensä kanssa työskentelyä ja asennetta, jotta voi antaa anteeksi vaikkapa väkivallan, raiskauksen tai koulukiusaamisen. Itse olen antanut anteeksi moniakin asioita, mutta älä luulekkaan, että ihan helppoa olisi ollut! Mutta kun pääsin siihen pisteeseen, että pystyin antamaan anteeksi, pystyin jatkamaan itse elämääni huomattavasti kevyemmin mielin!

Ja kun pyysin itse anteeksi sellaiselta, jota loukkasin, vaikka kuinka se teki vaikeaa, yllätyin, että sain anteeksi ja asiat kääntyivät niin paljon paremmiksi! Huh sitä helpotusta! Enää ei tarvinnut vältellä, ei tuskailla tapaamisia, ei miettiä päätään puhki... juu, mua jää tällaiset asiat vaivaamaan ja surettaa, kun ei saa asioita selvitettyä. En mä niihin rypemään jää, mutta jokainen selvittämätön riita on nasta sydämessä.



Asiasta pahviin, löysin pakastimesta pikkupalan vanilja-laktoositonta-jätskiä. Banaanista ja siitä jädestä sekä siirapista tuli taivaallisen ihana jälkkäri! Siihen sitten mukaan kupponen yrttijuomaa. Nam nam! Niin ja tuo jäde oli muutes yhden noista esimerkki-perheen tuomaa! (ei sentääs sen fiktiivin. ;) )


"Pelkäsin epäonnistumista, 
kunnes ymmärsin epäonnistuvani
vain silloin, kun en edes yritä."

Onko sinulle tuttua se ajatus, että "en mä edes osaisi tehdä noin hienoa atc:ta, mitä toi tekee, joten en edes viitsi yrittää". Olkoon vaikka leimaamisesta kyse tai kohokuvioinnista tai olkoon sitten kyse vaikka elämän mistä aihealueesta tahansa?! 
En uskalla rakastua, koska epäonnistun siinä kuitenkin. En uskalla ajaa autoa, koska epäonnistun... 

Niin, ihan varmasti me epäonnistumme kaikessa mihin ryhdymme, jos asenne on tuo. 
Kokeileppa muuttaa asennetta, että "ootappas, mä näytän, että mä pystyn!"
Se on sun itsesi päätettävä, että sä osaat! Sä voit oppia! Sä pystyt! Susta on siihen! YRITÄ! Sä voit kaatua polvillesi, jos yrität, mutta sä voit myös nousta siitä ja jatkaa! Jos sä et koskaan edes yritä, sä et ikinä pääse maaliin saakka! 

"joo, laihdutan sit ensi kesänä, kun en mä siihen nyt pystys kuitenkaan, ku se on niin vaikeeta ja ei ole rahaa salille ja mä oon vaan lihava aina..." Joo joo! suklaapatukan käärepaperi rapisee ja otan sen lohdutuspatukan suuhuni... Niinhän se menee... Näitä samoja tekosyitä on itsellänikin ollut joskus. Ei se yksi suklaapatukka haittaa... Ensi viikolla aloitan ihan varmasti... 
JOS EN ALOITA NYT, EN ALOITA HUOMENNAKAAN! Ja jos aloitan nyt heti, ensi kesänä olen laihempi, kuin tänään! Jos en aloita nyt, ensi kesänäkin jopa painavempana mietin samoja asioita kuin tällä hetkellä! Ja juu, kirjoittanut kertoo kokemuksen syvällä rintaäänellä laihtuneensa nyt noin 10 kiloa! Tällä hetkellä on jokin tauko, mutta päätös pitää siitä, että YRITÄN! Minusta ON siihen! 

Tuo jädeannos jos jotakuta nyt mietityttää, niin kerrottakoon, että EN kiellä itseltäni herkkuja, mutta määrä ja kuinka usein, se on se juju. Jädeä ei annoksessa ollut edes sellaista siivua, mitä litran paketista leikataan. Laitettiin siis puoliksi se siivu! Ja milloin oli edellinen kerta? Tai seuraava? Minulla se ehdottomuus ei toimisi, mutta se toimii, että sallin herkut ja rajoitan sitä määrää ja aikaa. 


Hmm... aloin tyhjentää kamerasta valokuvia koneelle ja tällainen muna-kuva tuli siinä mukana. Kyl mun suustani pääsi WTF?! 
Ja eikun kysymään Muruselta, että olit sitten kuvannut munias?! ;)
Juu, munat ne on tärkeitä! Oli kujeillessaan halunnut piristää päivääni ja saada juuri tuon WTF-efektin aikaiseksi. :D Onnistui!

Tänä aamuna hän tuskaili, kun munia ei ollut jääkaapissa eikä sitten saanut töihin mukaan niitä. Jotain hän selitti, ett munat ovat niin hyviä eväillä ja nyt niitä ei ole... Mä aikani kuuntelin ja tokaisin, että himpskutti sentäs! Mä olen kiertänyt ne bi-naiset kaukaa siksi, ettei tulisi tätä keskustelua ikinä! Että munan tuska on niin suuri, että siitä harmistuu! Ja nyt ollaan tässä pisteessä, että munan tuska on kova! Voi hyvänen aika....

Joo... Saa nauraa. Ei se ollut niin vakavaa, kuin mitä kirjoitus antaa ymmärtää. 
LUE: Nauraa! 

EUNUKKIA VIIKONLOPPUA!
Viltsu


Kommentit

Susanna sanoi…
Kyllä sä Viltsu osaat kirjoittaa niin asian ytimestä että! Todella paljon tuli täyttä asiaa joka panee miettimään varmasti meidät jokaisen, että mihin kategoriaan kukin itse kuuluu! Itse en voi sietää sellaisia pintaliitäjiä jotka egoansa vaan rahalla pönkittävät. Tulee jotenkin surulliseksi sellaisista ihmisistä. Ihana että olet aito ja rohkea tyttö ja uskallat puhua näistä elämän tärkeistä asioista! JES! Kivaa viikonloppua sinne teille ja kaikkea hyvää!
Vilimarika sanoi…
Kiitos Susanna!
Kovasti ainakin yritän käsitellä niitä asioita, joista ei yleensä puhuta ääneen ja jotka ovat kuitenkin ihan normaaleja, arkisia asioita. Mitkä liittyvät niin paljon meihin kaikkiin jos vaan avataan silmät. Yritän saada ajattelemaan ja avaamaan ne silmät edes joltakulta, jollei monilta jopa. Haluan näyttää toteen sen, että meillä ON hyvän elämän eväät olemassa. Meillä on hyvä olla! siihen vaaditaan vaan hieman ajatuksia, tekoja, ymmärrystä ja nöyryyttä. Asennetta ja hyväksymistä. Rohkeutta ja ehä jossakin voimaakin hieman.
Tuula sanoi…
--- Voisitko mulle toivottaa päinvastaista viikonloppua???? --- Pliis! Lasten on tarkoitus mennä yöhoitoon ja meidän hirvipeijaisiin, jos vaikka lähettäis isännän kanssa yhtäikaa kotiin.... Keiteltäs vaikka munia sitten.
Vilimarika sanoi…
:D OK, munaisaa vkonloppua! ;)