Siirry pääsisältöön

Sinua vain, kerran elämässäni



Kortissa on kierrätyspahvi taustalla, kuviopaperista tausta, puun kuva, jonka tausta väritetty copicilla, tirpuset piirretty samaten kuin kirjoituksetkin tekstauskynällä, tarrasydän ja timangeja. Lisäksi Versa Craftia reunoissa. 


Tällaisen sain viime yönä tehtyä. Unimasa ei tullut kuin 2 tunniksi, joten kulutin aikaani askartelemalla. Askarteluhan se tuo hyvän olon ja mielen rauhan. 


Kerran elämässä tulisi kaivertaa puun kuoreen sydän ja kaksi kirjainta-
Mieluiten yhdessä jonkun kanssa.


Yritin muistella sitä, olenko itse kaivertanut sydäntä ja nimikirjaimia puuhun koskaan. Jokin hämärä muistikuva hiipii mieleeni lapsuudesta. Olisinkohan tehnyt sen johonkin puun kylkeen... Uskon vahvasti, että olen. Tai sitten se oli jokin lauta laavussa tai jotain. En kyllä muista tarkemmin. sori.

Nykyaikana turvataan puiden terveys suojelemalla ja ettei niitä pitäisi kaiverrella eikä repiä kaarnaa pois pinnasta. Silti näkee liian usein laavuilla ja nuotiopaikoilla, kuinka syttyjä on revitty elävän puun kyljestä. Siinä sitä ei ajatella ollenkaan sitä, kuinka puu altistuu sienille ja muille itiöille ja sen suojakuori on poissa. Hyvin usein tällaiset puut kuolevat tai ainakin sairastuvat ja sairastuttavat lähi puutkin.

Nykyisin nimikirjaimia kaiverretaan yhä useammin lemmenlukkoihin. Lemmenlukkoja tehdään ihan vartavasten nykyisin. Ei tarvitse ostaa perus Abloyta, ellei halua. sitten se lukko lukitaan johonkin sillan kaiteeseen ja avain heitetään järveen/mereen. Tuolla uskotaan rakkauden kestävän ikuisesti. Joissakin paikoissa se on jo ongelma, sillä tarpeeksi monta lukkoa on valtava painolasti sillalle ja pelätään, että silta voi romahtaa! Suomessa tällaista ei vielä toistaiseksi ole, mutta tännekin lemmenlukko-villitys on tuloillaan kovastikin.

Joko sinulla on oma lemmenlukkosi vai kannatatko perinteistä puuhun kaivertamista?


Kommentit

Onkin upea kortti kerrassaan. Minä kaiversin ukkelin kanssa kirjaimet kotini pihakoivuun vuonna 1974. Kääk, miten pitkä aika.

Onnea arvontaan ja kiitos osallistumisesta.

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…