Himottaako?

Etenkin moni nainen kärsii toisinaan sokerin himosta, ja etsii suklaakätköt tai on valmis äärimmäisiinkin tekoihin keksipaketin tai karkkipussin takia. Eritoten uuden vuoden aikaan vannotaan, ettei sokeria laiteta suuhun, mutta sitten se repsahdus taas tulee, ja sitä myöten morkkis pahemman kaavan mukaan.

Vaikka itse olenkin armollinen itselleni ja annan luvan nauttia myös sokerista ja hyväksyn itseni painoineni, ymmärrän oikein hyvin terveemmät, liikkumiseen kykenevät naiset, jotka tahtovat vähentää sokeria ja lisätä liikuntaa. Mutta kaikkihan me tiedämme, ettei sokerista noin vaan irroteta otetta! Kun himottaa, on vaikea sanoa "EI". Tai vaikka sanoisikin ei, toimii toisin.
Onko tuttua?


Näillä ohjeilla sokerista irti pääseminen on himpun helpompaa: 

1. Vähintään kahden viikon lakko
-Ryhdy vähintään 2 viikon sokerilakkoon. Mitä kauemmin se kestää, sen parempi.

2. Siivoa kaapit
-Siivoa kaapeista pois kaikki sokeripitoinen, aina valmiskastikkeisiin saakka. Karkit, keksit, limut.. Ihan kaikki. Lisäksi lakon ajaksi kannatta heittää pois myös muut puhdistetut hiilihydraatit, kuten valkoinen leipä, riisi ja pasta.

3. Ja täytä ne uudelleen
Kalaa, äyriäisiä, vihanneksia, marjoja, raejuustoa, rahkaa, luonnonjogurttia, juustoja, kananmunia, kanaa, kalkkunaa, lihaa, papuja, linssejä, siemeniä sekä pähkinöitä.

4. Suunnittele
Suunnittele ateriasi etukäteen. Myös välipalat!
Suunnittelussa tärkeää on, että voit myös noudattaa niitä. Töissäkin!

5. Jätä makeat juomat
Mehut, limsat, alkoholit...

6. Ole varautunut vaikeisiin hetkiin
Yritä minimoida riskitekijät, kuten nälkä tai stressi.
Kun mieli alkaa tehdä makeaa, tee jotain muuta kuin herkkujen syönti.

7. Uudenlaiset välipalat
Karkin ja keksien sijaan vaikkapa jogurttia tai kasviksia. 

8. Hemmottele itseäsi
Unen saanti on turvattava, mutta myös hemmottelu. Hemmotteluksi ei sovi kakkupala eikä muukaan makea. Ennemminkin hierojalla käynti, uusi lehti tai soita vaikka ystävällesi.



Kommentit

Nanna sanoi…
Entinen sokeriaddikti täällä hei:) Välttelen parhaani mukaan mutta joskus syön hyvällä omallatunnolla esim.karkkipussin ja palaan sitten taas ruotuun;) Ennen söin herkkuja joka päivä ja olo oli huono,nykyään harkiten ja voin hyvin:)
Mä olen sokerinhimoissani päätynyt vanhanaikaiseen karkkipäivään, joka mulla on perjantaina :)
Unknown sanoi…
Onneksi ei ole sokerihimoa. Karkkia ja suklaata tulee nykyään ostettua harvoin.
Tiia Koivusalo sanoi…
Tässä asiassa olen niin heikko, joka pv tekee sokeria mieli. Ihanaa viikkistä <3
Tuula sanoi…
;) Ei se sokeri, vaan suolainen ja rasvainen.
Nanna. Heipä Hei! :)
Kuulostaa järkevältä. Joka päivä ei karkkia kannata syödä hampaiden takia jo.
Satu, onnekas siis olet! Pidä tosta kiinni.
Tiia, mielitekojahan saa olla ja niihin sitten porkkanoita ja jogurttia
Tuula, siinä toinen paha setti!