Siirry pääsisältöön

Pocket letter omantunnon tuskaan


Minulla oli atc-vaihtoja useamman henkilön kanssa jokin aika sitten. Lisäksi podin kolmea ei sairauden oireistoa yhtä aikaa, joten olin yhtäkkiä aivan poikki. Erään vaihdon kanssa meni muutama viikko sen sijaan, että olisin saanut heti tehtyä kortit ja laitettua postiin. tokihan hän sanoi, että tärkeintä on tervehtyä ja sittenvasta ilman paineita tehdä kortit. Kaiken kaikkiaan 4 atc-korttia olin auki. Kun lopulta voimavarat sallivat ja kaikki muutkin korttivaihdot olivat ohi, aloin urakoimaan niitä neljää atc-korttia. Mutta takaraivossa omatunto syytteli siitä, ettei hän ollut saanut aikanaan minulta postia. Niinpä päätin tehdä 9 korttia neljän sijaan, eli pocket letterin kaikilla mausteilla. Sanoinkin, että se on omantuntoni lepyttelyä enempikin. Ja saaja oli erityisen ilahtunut ylläristäni. 


Pocket letter tehdään keräilykorttitaskuihin ja korttien taakse laitetaan kirjeen lisäksi pieniä lahjoja. Periaatteessa samaa olen tehnyt atc-vaihdossakin, eli aina on lahjuksia ollut matkassa mukana. Ylläreitä. Nyt esittelen kaikki pikkukortit erikseen vielä. 


Gelli plate-pohjan kanssa myös fimo-donitseja. 


Varjoja valossa... Onko botox ja irtolisäkkeet kaikille se paras vaihtoehto? Kannanotto kauneuskirurgialle ja irtolisäkkeille. 


Rakkauden ratas tai kenties ilon ratas. Mitähän tämä ratas jauhaakaan? Stanssattujen epäonnistuneiden kuvioiden palasia hyötykäytössä. 


Jälleen gelli plate-askartelua ja mukaan laitoin metallisen korun osan. Osa kuvasta piti piirtää itse, jotta kortissa olisi kokonaisuutena. 


Gelli platea ja piirtelyä, kirjan sivuaskartelua ja palapelin tekoa lehtikuvilla. 


Tämän kortin Gelli plate-maalaus kohdistui vanhan kalenterin sivuun. Siitä sain korttiin lisää särmää. 


Samaa gelleilyä jatkuu ja keiju rakenneltu osista. Kukkaset ja hameen helman helmet 3D:nä. 


Niin, mitä tuosta kortista sanomaan, kun sanoma on kortissa selkeä. SINULLE! 


Gelleilyä, harson musteilla sottaamista, ihana ratas, joka muovinen lasten lelu alkujaan ja nyt mm. inka goldilla maalailtu, on saatu. Kortissa iloiset asiat purkautuvat ilmoille taikahatusta. 


Pocket letterissä sivussa roikkuu kaikenlaisia extroja, jotka antavat kokonaisuudelle lisää hohtoa. Nauhoja, riipuksia, koruja... 


Tällainen herkku oli tarjolla. Vaihdettu siis jo. 

Mitäs tykkäsit? 



Kommentit

  1. Gelli plate kortti on täydellisen upea <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä tykkäsin! Hieno kokonaisuus!

    VastaaPoista
  3. Aivan fantastisen ihana taskukirje!!!! Iiiiihana suorastaan!! Kyllä saaja on varmasti onnellinen!

    VastaaPoista
  4. Jaana, kiitos. Hih hih. Itse vaan on niin kriittinen toisinaan, ettei perfektionistille mikään meinaa riittää

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, lukijani! Ihana, kun olet siinä!
Mitä mieltä olet tämän postauksen sisällöstä?
Jätä minulle kommentti.
Myös moikkaus riittää.
Silloin tiedän sinun käyneen täällä.
Tulethan toistekin!

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

ARVONTA ja Suomalainen SISU esittelyssä

Ihana auringonpaiste luo jo keväisen timanttihunnun hangille. Odotan jo kovasti lintujen paluuta Suomeen ja sitä ihanaa sirkutusta, johon herään aamuisin. Uskon lintujen omaavan mielettömän määrän sisua voidakseen matkata ilmojen halki tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Ei se helppoa ole tuulessa ja myrskyssä, paahteessa tai nälässä.

Odotan myös innolla tulevaa, sillä nyt on otettu magneettikuvat koko kropastani päätä ja varpaita lukuunottamatta. Jos niistä saan selvyyden, voi tämä kevät olla minulle, meille Murusen kanssa, uuden elämämme alku. Katsotaan, josko suomalainen sisu palkitaan.

Uskon, että myös sinä olet tarvinnut elämässäsi sisua joskus ja että sisukkuutesi on palkittu.

Haluatko kertoa minkälainen viimekertainen sisu-kokemus sinulla on takana?! 


Suomalainen sisu on kiehtonut minua aina. Se on etuoikeutemme ja vahvuutemme, jonka olemme saaneet syntymälahjaksi. Kaikilla suomalaisilla se on ollut, on nyt ja tulee aina olemaan.  Mutta mitä sisu tarkoittaa? Miksi sille ei ole yht…