Siirry pääsisältöön

Käteen veto väärin päin ja laulajan pusu


Rakastan itseäni. Rakastan elämää ja rakastan sitä, että aamuisin voin herätä uuteen aamuun. Elossa. Valmiina vastaanottamaan uudet haasteet, uudet odotukset, uusia yllätyksiä ja ties vaikka mitä! Se rakkaus, mitä itseäni kohtaan tunnen, ei ole ylimielistä tai toisia väheksyvää. Se on tervehenkistä rakkautta, jotta voisin rakastaa myös toisia, olla valmis anteeksiantoon ja tarpeeksi vahva sanomaan olevani myös väärässä. Tai huolehtimaan itsestäni tarpeeksi. Hemmotellakseni myös itseäni, ei vain muita. 

Sinun täytyy rakastaa itseäsi,
koska mikään määrä rakkautta
muilta ihmisiltä
ei riitä täyttämään
sitä syvää kaipausta,
jota sielusi tarvitsee
sinulta.
– Dodinsky


Minulla on Oriflamelta ostetut valkoiset hansikkaat, joita käytän esimerkiksi silloin, kun teen tehokosteuttavan käsihoidon. Laitan hansikkaat käteen ja annan hoitavien ainesosien tehdä työnsä. Minulla kuitenkin meni hermot siihen, että syystä taikka toisesta vedin aina väärän hansikkaan väärään käteen. Se alkoi raivostuttamaan minua niin paljon, että päätin tuunata hansikkaani. Vasempaan kirjoitin Love (rakkaus). Huomaatko symbolin kuvasta?


Sama symboli on myös oikean puoleisessa hansikkaassa. Siihen tuli Forever (Ikuisesti). Tuo symboli, 8 poikittain, tarkoittaa; Ikuisuus. 


Nyt näen heti, kumpi hansikas vedetään käteen vasuriin ja kumpi vedetään oikeaan käteen. Ei enää turhautumista näin pienen asian takia, kun voin kerta ratkaista haasteen itsekin. 


UMK oli ja meni, en ihan tyytyväinen ole voittajabiisiin, mutta niillä eväillä mennään kohti euroviisuja. Tässä suosikkini pusukuva, jonka otin sekä se hetken kappale, joka minua eniten kosketti. Love yourself



Kommentit

Välillä nuo turhautumisen kohteet onkin helppo selvittää, niin kuin nyt sinulla näiden hanskojen kanssa.
Mukavaa keskiviikkoiltaa!
Viltsu Mari sanoi…
Outi, ihan hyvä vain, että välillä on pienempiä murheita. Ei aina jaksaisi suuria maata mullistavia juttuja.

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…