Siirry pääsisältöön

Lampaanvillalla lievitystä polvikipuun



Meillä molemmilla on Murusen kanssa ollut polvivaivoja, joten lampaanvillainen polvenlämmitin oli hankittava talouteemme. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, kuinka polvikipuun saa helpotusta luonnonvillalla ja magnesiumsuihkeella. Villahan vilkastuttaa verenkiertoa, jonka kautta lämpö menee syvälle kudoksiin ja niveliin. Apua saa sitä kautta aineenvaihduntaan ja yleisesti hyvinvointiin, särkyihin, levottomiin jalkoihin ym. Minulla villaa on myös alaselän lämmitin, jota käytän ulkoillessani talvella sekä koleina kevät ja syysiltoina esimerkiksi järvenrannalla ja nuotiolla istuskellessani. ilman sitä lämmitintä en lähde kylmettämään selkääni. 



Magnesiumsuihke on niitä tuotteita taas, joista ajattelin; "Uskon vasta kun itse koetan". Niinpä muutama suihkaus magnesiumia siihen kohtaa mihin koskee, ja odotan hetken. Jos tarve vaatii, voi toki suihkauttaa uudestaankin, mutta kannattaa ensin odottaa muutama minuutti ja katsoa, josko vaikutus on vasta alkamassa. Yllätyin täysin, että Magnesiumsuihke ja lampaanvilla yhdessä ja erikseenkin voivat tehdä näin hyvää! 

Magnesiumöljypohjainen nivel- ja -kipusuihke edistää nivelten terveyttä ja lihasten rentoutumista. Suihke on valmistettu auttamaan hermo- ja nivelsärkyihin, kolotukseen sekä fibromyalgiaan. Auttaa jalkojen, polvien, lonkan, olkapäiden ja nivelien kolotuksiin, hiiriranteeseen, golf- ja tenniskyynärpäähän, lihaskramppeihin ja suonenvetoihin, niveljäykkyyteen, lasten kasvukipuihin...

Suihkutetaan suoraan iholle, sinne missä vaiva on. 20 suihkausta/pvä. Polvissani on nivelvaivoja, selässä nivelvaivoja, hermokipuja, lihaskipuja ym ym. Molemmissa tapauksissa lievitys on selkeä. Polvikipu (asteikko 3/10) katosi kokonaan joiksikin tunneiksi, selän vaikeampi problematiikka lievittyi ihan sillä, että suihkauttelin päivän mittaan magnesium-suihketta kipukohtaan. Selkä vaati useamman suihkauksen kerrallaan lievittääkseen vaikeaa kipua. (asteikko 7/10) 

Minun magnesiumsuihkeeni on 100 ml pullo. Jos tahdot mieluummin testata ensin, onko tämä sinun juttusi, on Ruohonjuurella myös 15 ml pikkupullo, joka ei maksa juurikaan mitään. Erilaisia suihkeita löytyy muitakin, kuin tämä minun testaamani, joten valitse itsellesi sellainen setti, mistä luulet hyötyväsi parhaiten. Esimerkiksi lahjapakkaus matkakokoisia magnesiumsuihkeita! Sieltä löydät tämän ko. suihkeen pienen version lisäksi myös kasvukipuihin erikoistuneen suihkeen jne. Koko perheen paketti! 


Katsotaanpas sitten tarkemmin tuota villaista polvenlämmitintä. Aivan ihanan kuohkea ja pehmoinen! Helppo sulkea ja avata. Yksi koko. Tosin saisi olla hieman isompi koko ja pitemmälle tarrat, jos mielisi paksumpipolvisillekin tätä suositella. Sopii siis parhaiten L/XL-koon polville ja siitä alaspäin. Toki sinähän voit katsella itsellesi sopivan lampaanvillan jostain, mihin käärit vaikka nyt polvesi. 


Kun otin alunalkujaan tuon polvenlämmittimen esille ja samalla magnesiumsuihkeen, sain heti uteliaita malliehdokkaita luokseni. Carlos ojensi heti jalkansa, jotta tuohon polveen sen villan voisi laittaa. Luulen, että pojalla oli kuitenkin muut mielessä, kuin polvikivut. Ja niinhän se olikin. Nenä villaan syvälle ja autuas nuuskuttelu alkoi. Muutamat tassun tallaukset ja Give me Fivet siinä tuli tehtyä. Lopulta sain villan omaan käyttööni taas. 



Ensin TV auki ja leffan valinta. Alkuhöpinöiden aikana magnesiumsuihketta kipukohtaan, sitten villa sen päälle. Tarrat kiinni ja lepoa. Tämä on täydellistä talvella vaikkei koskisikaan! 




Ja ylitarkastaja Luis tutustui oikeaoppisen lampaanvillalämmittimen avaamiseen leffan loputtua. 



Ruohonjuuri auttamassa kipujeni lievitystä

Kommentit

Tui kuulostaakin hyvältä avulta kolotuksiin. Erilaisia magnesium valmisteita kehutaan myös kovasti.
Mukavaa viikkoa Viltsu <3
Esther Helmiä sanoi…
Hyödyllinen varmasti ken tarvitsee ja miksei muutenkin.
Piiuli sanoi…
Ihana pieni nuuskuttelija siellä. <3 Mulla on positiivisia kokemuksia juuri tuosta samasta suihkeesta, lapsen kasvukipuihin on tullut sitä levitettyä omien kolotusten ohella. :)
Tosta on varmasti apua kolotukseen. Mä olen ainakin huomannut, jos polvi on kipeä, ei tartte kuin itsetekemän polvilämmittimet niin auttaa.
Viltsu Mari sanoi…
Outi, Magnesium ja villa yhdessä ovat luksusta. Hus kivuille
Viltsu Mari sanoi…
Esther, joo ja talven kolotuksiin ja kylmyyteen
Viltsu Mari sanoi…
Piiuli, meidän pikkuiset ovat rakkautta.
Onpa kiva kuulla että auttaa myös kasvukivuissa. Magnesium on joka kodin MUST Have
Viltsu Mari sanoi…
Tuija, toisinaan koleus koskee. Villa on ihana apu. Kokeile magnesiumsuihketta kipuihisi myös

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kortti miehelle

Minua pyydettiin tekemään kortti nuorelle miehelle, joka ammatiltaan on asentaja. Siispä lähdin suunnittelemaan korttia työkaluista. Mies kyseessä, joten kortin tulee olla rouhea, mutta nuorekas ja sopivan Cool. 

Tässä kortissa sekä itse korttipohja että taustapaperit ovat gelli platella käsiteltyjä. Sapluunoilla sain niihin hauskoja yksityiskohtia. 

Väänsin rautalangasta kirjaimellisesti numerot kuvaamaan juhlijan ikää. Käsittelin numerot inka goldeilla. 

Kortissa on papereiden kerrostamista ja vielä stanssattuna ratasboordi ja työkalut. 
Kortin päälle sivelin kimalletta sticklesillä ja meikkisienellä. Koska kimalle tahtoi kipristää korttia, jätin sen kuivuttua painon alle vielä suoristumaan.


Mitä muuttaisit kortista ja mikä tässä oli parasta? 

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Adhd ei ole vitsi

Adhd on päivän puheenaiheena, mutta minulla ei ole kyseistä erityispiirrettä, vaikka siitä kirjoitankin. Minua ärsyttää vain se, kuinka jotkut puhuvat asioista, joista eivät tiedä mitään, leikiten. Kuinkakohan moni on kuullut tai itse sanonut, että "mulla on adhd-fiilikset" tai jotain vastaavaa. Nauretaan päälle ja ollaan ihan, kuin se olisi vitsi, siis Adhd.  Vaan kun ei se heille vitsi ole, joilla se oikeasti on. 
Olen ennenkin kirjoittanut sairauksista tai oireista, joita ei minulla ole, mutta koen, että tieto avartaa ihmisiä näkemään oikein heidät, joilla se on. Ei leikkinä, muttei  "hullunakaan". Mainittakoon nyt vielä, että minusta mielen oikut tai luonteen erityispiirteet ovat ihan yhtälailla arkisia ja tavallisia, kuin vaikkapa sydänsairaus tai astma. Hankaloittaa elämää, mutta ei se ihmisestä tee huonompaa. Ei myöskään se, että on erilaiset luonteenpiirteet... Ai mutta niinhän meillä kaikilla on! 


Adhd eli Attention Deficit Hyperactivity Disorder, on aktii…