Siirry pääsisältöön

Taulu minusta minulle

Tämä vuosi on alkanut äärimmäisen eriskummallisesti, ihan positiivisessa merkityksessä. Olen kuin kukkaan puhkeava kukka tai lentoon lähtevä perhonen. Tai lintu aamukasteella, joka löytää sen muhkeimman ja suurimman madon. Onnellinen ja onnekas. Tällä kertaa en tarinoi enempää, sillä haluan jakaa kanssasi palan onneani ja esitellä sinulle taulun, joka teetettiin minun tarpeideni mukaisesti minulle itselleni USAsta. Taiteilija on Kelly Siegel, ja mainittakoon vielä, ettei hän puhu laisinkaan suomea. Teksti on siis oma valintani, mutta pyörittelimme Kelleyn kanssa eri vaihtoehtoja englanniksi ensin. Olen Täysin rakastunut tähän "minun näköiseeni tauluun minusta". Hetken tosin mietimme, saanko taulun ja millä hintaa, sillä Tulli otti paketin hetkeksi itselleen. Onneksi asiat selvisivät ja tässä se ihanuus nyt on. 



Kommentit

Minna Vinni sanoi…
Ihana <3
En muuta osaa sanoa! Tuo kyllä voittaa minun vaatehuoneen ovessa olevat tsemppauslappuni!
Onpa ihana taulu ja tekstikin on just eikä melkein.
Ihanaa viikonloppua Viltsu!
Hauskan näköinen taulu, Kivat värit ja hyvä teksti.
Silkku sanoi…
Kyllä onkin hauska taulu ja hieno tietenkin:)
Todella upea taulu ja ihanat värit ja niin sinua niin sinua.
Susanna sanoi…
Aivan valloittavan ihana taulu ihan niinkuin sinäkin rakas ystävä! Hyvää viikonloppua!
Viltsu Mari sanoi…
Minna, tämä on todellinen aarteeni nyt.toivottavasti sinun voimalauseesi tuo sinulle voimaa jatkossakin, vaikkei taulu olisikaan. Tärkeintähän on sanoma.
Viltsu Mari sanoi…
Outi, niin, eikö totta! Voimauttava kokonaisuus.
Viltsu Mari sanoi…
Tuija, yhdessä tätä suunnittelimme, mutta lopputulos oli silti yllätys minulle. Positiivinen yllätys.
Viltsu Mari sanoi…
Silkku, kiitos kiitos.
Viltsu Mari sanoi…
Enkuli, onnistui täysin.
Viltsu Mari sanoi…
Susanna, voi sinua! Ihana olet! Kiitos!

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…