Siirry pääsisältöön

Silpputehtaalle romua ja roskaa



Otsikko voi aiheuttaa hieman kummastusta, ellet ole intohimoinen askartelija, tai lähinnä kierrätysaskartelija. Meille kierrätysaskartelijoille tuo kuitenkin kertoo, että taas on Viltsu käynyt työstämään toisten mielestä roskiskamaa uudeksi ja entistäkin hienommaksi? esineeksi. Tämä toimii ennenkaikkea ATC-askartelussa, jossa kortin koko on keräilykortin kanssa samaa luokkaa. 



Silpputehtaalla haastettiin jälleen ATC-askarteluun ja vaikken usein ennätä mukaan, haluja olisi. Siispä innoissani nyt kirjaan tätä postausta ja kohta pääsen linkittämään tämän Siskolle. Mukana mukana mukana!!!

Näissä korteissa on gelliplatepohjat, joissa apuna käytetty sapluunoita ja eri musteita ja maaleja. Roiskua saa ja levitä saa. Se on vain plussaa! Samalla tuunasin muutaman paljetin, jotka tippuneet itämaisen tanssin asuistani. Tässä niistä yksi. Tuo ei siis ole ruosteessa, vaan Inka goldilla maalailtu ruostuneeksi.

Halusin myös tekstiä leimata kortteihin, ja löytyikin sopivasti italialais-englantilainen teksti, jota en taida olla käyttänyt aikaisemmin. Kimallettakkin löytyy ylälaidoista(kin).


Muutama saatu härpäke löytyi kotoa, jotka työstetty "ruostuneeksi"myös. Kuvassa tuo ratas on näitä saatuja.  Näiden härpäkkeiden kautta löysin Inka Goldin maailman ja aloin itsekin haaveilla erilaisten pikkuesineiden muodonmuutosleikistä. Korteissa on myös leimattu tyttö, jota värittelin Pro markereilla. 


Korteissa on stanssattuja koukeroita, tai kuten tässä, stanssatusta jäänyt silppu. Niiden päälle kimalletta. Tölkin nipsuja käsittelin eri värisillä Inka Goldeilla ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Huvittava sattuma nipsujen kanssa se, että keräsin niitä reippaan kasan vuoden ajan eräälle, joka niitä käytti aikaisemmin johonkin käsityöhön. Nyt ei tarvinnutkaan enää ja aloin huhuilla ympäri kirppiksiä ja vaihtorinkejä, että lahjoitan nämä postimaksulla jollekin. Ketään ei kiinnostanut. Niinpä kippasin ison kasan nipsuja laatikkooni odottamaan omia askareitani. Olipa kiva ottaa nyt itse nipsut esille ja alkaa askarrella. Että kiitti vaan, kun ei kukaan niitä huolinut. :) 


Ja tässä 2 valmista korttia. Molemmat ovat lähdössä Belgiaan. Vastaavia tulee vielä lisääkin samaan kansainväliseen vaihtoon, mutta nämä ovat nyt valmiita kokonaan.

Rataskortti VKO 17 ja paljetti VKO 18 Silpputehtaalle. 

Kommentit

Sisko sanoi…
Upeita kortteja saitkin aikaan kierrättäen!! kiitos osallistumisesta!
Kierrätysjutuista tehdyissä korteissa on vaan sitä jotain, niin näissäkin!
Ihanaa keskiviikkoiltaa!
Viltsu Mari sanoi…
Sisko, ilo olla mukana. Kiitos
Viltsu Mari sanoi…
Enkuli, näitä on ollut kiva tehdä. Ja tosiaan lisää tulee samaa settiä.
Viltsu Mari sanoi…
Outi, on niissä. Jo se, kun etsit jotain hauskaa, mistä tehdä. Ja se,kun onnistut saamaan ns.roskan uudelleen elämään. Tai kun katsoja hihkaisee" Hei! Tuossahan on tuttu juttu!".
Silkku sanoi…
Wau mitä kortteja olet tehnyt! Pikku klipsit myöskin täällä kovassa käytössä;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari tilaustyö-korttia ja vappua

Pohja tehty gelli platella. Inka Goldilla viimeistelty ja runo tuloste. 

Tämä kortti onkin mielenkiintoinen, sillä kortista löytyy paljon kierrätysmateriaalia. Lisäksi koristeet olen tehnyt itse. 


Wapun tunnelmia...

Ilmapalloja... 

sekä häälahjaksi saamamme saunajuoma, ranskalainen kuohuviini. 

Lisää vihreitä ja leimattuja ATC-kortteja

Lisää Belgiaan lähetettyjä atc-kortteja, joilla osallistun Silpputehtaan haasteeseen. ATC:t on tehty kartongille ensin gelli platella pohjat maalaillen.

Onko gelli plate sinulle vieras vai tuttu käsite? 

Kun maalit ovat kuivuneet, leimasin, väritin, stanssasin ja liimasin kuvia ja kuvioita. stanssikuviot on kiva tehdä jämäpaloista, sillä pienestäkin palasesta saa kokonaisia kuvioita. Samoin leimata voi pienehköönkin palaseen paperia, kuten nämä tytöt olen leimannut. Musteilla olen tehnyt korttien reunat ja Sticklesillä kimalteet. Kuvan nappi on saatu, muut irtohärpäkkeet olen itse työstänyt vanhannäköisiksi. 

Teksti leimattu suoraan korttiin. Leiman leviäminen ei sillai haittaa, sillä kortin teemahan on hyvinkin kuluneen oloinen ja vanha. Mitään priimaa ja kiiltävää kirkasta tähän ei vaan voisi laittaa.