Runsaudensarvi purskautti taidetta blogiini

Runsaudensarvi todellakin purskautti blogiini taidetta joka lähtöön. Tai sitten se vaan iski, Inspiraatio, jonka seurauksena Inspiration esittelee nyt tekeleitäni enemmänkin. Kuitenkin ihan alkuun näytän palkinnon, mikä lähtee matkaan alkuviikosta. 
tuossa se siis on. Kortti, 3 tagia ja rannekorukieppi. 
Ja että mistäköhän palkinnosta tällä kertaa mahtaa ollakkaan kyse?! 
no, tuossa aiemminhan olen kertonut, että KAIKKI joulukortilla minua/meitä muistaneet bloggaajat ja blogittomat Inspirationin lukijat osallistuivat ylläriarvontaan. 
Nostin 6 korttia hatusta ja niiden kuuden kortin lähettäjille on alkuvuoden aikana luvassa jotakin pientä ja kivaa yllärinä. Tämä on nyt taas yksi niistä palkinnoista. 
aiemmin on lähtenyt jo 3:lle postia, tämä on nyt neljäs. Vielä siis 2 on saamassa ylläripostia tämänkin jälkeen. Olitko sinä yksi heistä? Tarkista, näkyykö korttisi "täällä".


kaulakoru, mikä ei ole mitenkään kauhean pitkä, vaan näkyy kauniisti kaulalla vaikkapa t-paidankin kanssa. Upeita mustavalkoisia helmiä ja ruskeita puuhelmiä. Tämän kun tein, näytin Muruselleni sen, ihan niinkuin kaikki työni aina näytän hänelle ja kyselen mielipidettä, niin tämän hän nappasi heti itselleen. No, hänelle sopiva tyyliltään onkin. 


Helmialusta on yksi niitä tärkeimpiä työvälineitä, mitä käytän koruja tehdessäni. Ihan ehdoton! Muita työvälineitä ovat mm. pyöröpihdit, sivuleikkurit, pinsetit,... 
Meidän kissakin seurailee aina askareitani vierestä. Yleensä kiltisti katsellen, mutta toisinaan iskee se sellainen pikkupiruus ja nappaa helmet leikkiinsä. :D


Tällainen setti valmistui siinä kissan kanssa leikkiessä. 

Joistakin väleistä löytyy helmihattujakin. 

hopeanhohtoiselle kartongille tehty atc. Tässä käytin mustaa leimaväriä, jota hankasin taustaan. Sillä sain aikaan kuluneen pinnan näyn. Lisäksi kahta erilaista paperiteippiä, mainoskuva, rusetti ja kartonkikukkanen. 
Syksyn säveliä

To my valentine
Tässä atc:ssa on taustapaperin lisäksi leimattu magnolia-tyttönen ja 3 leimattua kukkaa. Kaikki väritetty copiceilla ja pro markereilla. korttipohjan reunat on käsitelty leimamusteella.
Lisäksi liimasin 3 pikkuruista kukkaa kimppuun. Tässä kortissa piti olla jotain leimattua.

Tämäkin kortti on "jotain leimattua"-sarjaan.
With own wings
Korttipohjan päälle taustapaperi, jonka leimasin harsokankaan läpi pilkulliseksi.
Liimasin päälle stanssatun kuvan, stanssatun pohjan, jolle leimasin tekstin. Lisäksi koristeena kukkasia ja rusetti. Tekstipohja on kimalleliimalla reunustettu. Myös korttipohja on reunoilta käsitelty leimamusteella.

Happy valentine´s day
tällä kertaa atc-pohjan päälle tuli pohjapaperi, mihin suoraan leimasin naisen kuvan. 
Kehystin kuvan ääriviivatarralla.
Stanssattu koukero sai hieman uutta muotoa ja myös stanssattu kukka, mikä itseasiassa meni rikki, mutten heittänyt sitä roskiin, pääsi nyt tähän korttiin. Väritin sen ensin Pro markerilla ja liimasin keskelle kukkasen. Koukeroon sommittelin paljettikukkia ja niiden keskelle puolihelmet. Vielä kuvioleikkurilla tehty perhonen, mikä leimamusteella värjätty, kimalleliimalla kimallettu ja keskellä timanttisydän. 
Tämänkin kortin aiheena oli "jotain leimattua".

Korttipohjan päälle liimasin vaaleaa paperiharsokangasta. 
Sitten stanssattu sivuprofiili ja sen päälle leimattu kukkakuva, jonka väritin pro markereilla. 
Seuraavaksi tuli stanssattu koukero, mikä sai uuden muodon kortissa.
Reunalle tarrapitsiä ja vielä leimattu sydänkuva, mikä värjätty leimamusteilla.
Do you remember me?


Lopuksi vielä atc. jossa taustalta näkyy itse taustapahvi! 
Leimakuvan väritin pro markereilla ja copiceilla. Itseasiassa tuo kuva oli sillai epäonnistunut, että toinen puoli hiuksista oli poissa! Siispä atc-kortissa toimi täysin!
Korttiin tuli myös kangasmerkki ja kukkanen.
tämäkin kortti samaa sarjaa; "Jotain leimattua".
Are you my prince?

Osa korteista vaihtoon, osa matkaa englantiin.

Tässä eilisaamuna päätin aloittaa aamun snapsilla.


Kasasin baarikaapista pullot esille ja aloin valitsemaan sopivaa nautintoainetta. Olisiko aamupalalle sopivinta vodka, likööri vai whisky? voisiko olla konjakki vai kenties jotain muuta?



Nuo ihanaiset pikkupullot kääreineen sisälsivät suklaanautinnon ja miedosti alkoholia sisältävää nestettä. Max.3,5% alkoholia. 

Otinpa sitten aamustartin Gallianolla, kahviliköörillä ja konjakilla. Onko tuo kummakaan sitten, että kaikki nuo askareet ja ulkoilut  tuli tehtyä? :D 

Kommentit

Tiina sanoi…
Hienosti käytetty tuo naisleima kortissa - hyvä, että löysi kotiin, jossa sillä on käyttöä :)