Haaste: 11 things about me

Tämän samaisen haasteen olen tehnyt jo aikaisemminkin, mutta eri kysymyksillä. Koska vasta eilen, vai oliko se toissa päivänä? haastoin 11 bloggaajaan tähän, nyt en aio haastaa enempää. Saa ottaa samat kysymykset ja tehdä, jos haluat!

Kaikkihan lähti siitä, että "Neiti saippuakupla"  haastoi minut kertomaan itsestäni asioita. Valitettavasti en pääse hänelle kertomaan, että haasteen otin vastaan, sillä kommentointi ei onnistu, kun minulla ei ole google+-tiliä. toivottavasti hän kuitenkin näkee tämän. KIITOS!!!


Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta: 

1. Minusta banaaneissa on eroja. ehkäpä se on kallein merkki, mutta samalla maukkain, josta pidän siltään, mutta ne halppikset sopivat smoothieen ihan hyvin. Banaani taitaa olla lempparihedelmäni. On toki persikka ja paraguayo myös.


2. Olen joskus haaveillut muistakin ammateista, kuin siitä, mihin kouluttauduin ja erikoistuin. silti olen työskennellyt unelmieni ammatissa. Mielessä kuitenkin on käynyt mm. kosmetologin, papin ja myyjän ammatit sekä nuoruudessa valokuvamallin työt. :) Ehkei uskoisi tällä hetkellä... Niin, pariakaan noista. 

3. Olen itkenyt onnesta nyt viimeisen parin viikon aikana enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Elämä tuntuu vaan olevan kohdallaan juuri nyt. Ihan minun, meidän, lapsen kuin hemmottelunkin suhteen. Mutta kisu on sairas ja se huolettaa yhä. Käytimme sitä tänään taas lääkärissä ja nukuttmalla tehtiin tutkimukset ja ensiapu ja huomenna aamulla uudestaan lääkäriin, jollei olo kohene. Kyllä minua pelottaa!

4. Uskon uudelleen syntymiseen. Uskon kohtaloon. Uskon siihen, että meitä ohjaillaan ja seurataan. 


5. Rakastan värejä! Rakastan lilaa, sinistä, fuksiaa, pinkkiä, turkoosia, kultaa... 
En kuitenkaan pukeudu siniseen juurikaan, sillä se ei ole värini. Sisustuksessammekaan ei ole kaikkia sekaisin. Mutta ihastelen vaikkapa itämaisia sisustuskuvia, vaatteita, astioita... 
Pukeudun mieluiten valkoiseen ja fuksiaan. 

6. Olen saanut jo sen matkalahjakortin ja olemme illat pitkät tutkineet matkatarjontaa ja haaveilleet eri maista. Marokko, Turkki, Kreikka, Thaimaa, Espanja... Vaihtoehtoja on, mutta mikä on se meille sopivin?! ;)


7. Heräsin viime yönä klo 2 ja olen nyt aivan poikki. Minulla ON univaikeuksia, jos olen liian kivulias, liian stressaantunut tai liikaa ajatuksia mielen päällä. Mutta viime yönä sitä nukkumista haittasi myös naapurin humalainen huuto sekä toisen naapurin haukkuva koira. Siitä koirasta onkin joku toinen naapuri maininnut jo heille. 

8. Seuraava vaatetukseen liittyvä, mitä ihan oikeasti tarvitsen ja on pakko ostaa, on alusvaatteet ja villapohjasukat! 

9. Toisinaanmä olen niiin väsynyt kipujen ja vahvojen lääkkeiden vuoksi, että nukahtelen istualleni. Se tapahtuu silloin, kun lääkitys on huipussaan. 

10. Mua ahdistaa sekasotku! siispä tällainen remppa ja muutto yhdessä ei todellakaan ole nautinto tällä aihealueella. Pakko on kuitenkin hyväksyä tilanne ja ymmärtää, että tämä on nyt näin ja kohta toisin. Puhdasta täällä on silti, vaikka paikat ovatkin sekaisin. Tyypillinen neitsyt. ;)

11. Musta on tullut itkupilli! No ei ihan niinkään, mutta minut on kasvatettu siihen, ettei itketä, vaikka mikä olisi. Parisuhteessakin itku aikaisemmin tuomittiin jyrkästi. Nyt Murusen kanssa SAA itkeä, jos itkettää ja kun siihen olen vihdoin "kovan työn tuloksena" oppimassa, tuntuu,kuin olisin itkupilli. Saatan itkeä ilosta tai surusta, saattaapa kyyneleet valua kivustakin välillä. Järkytyin, kun huomasin pillittäväni telkkaria katsoessani kerran! On se vielä vaikeaa näyttää toiselle ja päästää itku tulemaan, mutta kyllä se tulee uloskin.


Vastaukset kysymyksiin:

1. Aamun virkku vai illan torkku?
2. Suurin haaveesi?
3. Luetko? Mitä?
4. Mitä harrastat?
5. Teetkö viikkosiivouksen? ;)
6. Suosikkileipomuksesi? Jaatko reseptin meillekin? :)
7. Rakkain tavarasi?
8. Paras ruoka?
9. Mikä on turhin omistamasi tavara?
10. Jos voittaisit miljoonan, mitä tekisit?
11. Mikä on tärkein turhakkeesi, jota ilman et tule toimeen?

vastaukset voit lukea aiemmasta haaste-postauksestani!





Kommentit