Nyt MINÄ päätän elämästäni!
Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan,
ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat.
Voit marmattaa vaikka ja kuinka paljon toisten tekemisistä, tekemättömyydestä, aikaansaannoksista, saamattomuuksista, olemisista ja olemattomista... Voit valittaa ja kiukutella ihan niin paljon kuin katsot parhaaksesi, mutta sen saman energian voisit myös yhtä hyvin käyttää siihenkin, että SINÄ ITSE toimisit itsesi parhaaksi ja tekisit itsellesi asioita, joista saat iloa ja mielihyvää. Jotain sellaista, mikä oikeasti on hyväksi ja vaikka unelmaasi.
On aivan turha syytellä muita siitä, ettei sinun elämäsi ole tuon ihmeellisempi tai ettet sinä ole enempää tai parempaa tai jotain muuta. Kukaan toinen ei elä sinun elämääsi. Kukaan toinen ei voi määrätä, mitä sinä teet tai olet tekemättä. ellet itse anna niin tapahtua.
voit toki väittää, ettet sinä itse voi elämässäsi valita yhtään mitään, vaan kaikki on niin tarkoin saneltua, kuinka toimia ja kuinka olla. Onhan niitä... Sairaudet, naapurit, työkaverit, puoliso, yhteiskunta... Syitä varmasti riittää. Tosiasiassa sinä voit itse päättää, laitatko suuhusi viinirypäleitä vai kermakarkkeja. Sinä voit itse päättää, menetkö nukkumaan vai valvotko kotona. sinä voit päättää, katsotko sohvalla telkkaria vai luetko kirjan, menetkö lenkille vai vaikkapa sitten haet opiskelemaan tai töitä. laitatko yhden hakemuksen vai kymmeneen eri paikkaan. Sanotko kauniita sanoja vai haukutko muiden edessä, kuljetko onneasi kohti vai narisetko vain... On paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa!
Kukaan ei ole vielä koskaan sokeutunut katsoessaan elämää valoisin, positiivisin silmin! Mutta kuinka nopeasti "sokeudummekaan" elämälle, kun suljemme ne positiiviset asiat pois täysin?! Jos lähdemme siihen mukaan, että "joo, arvostellaan vaan muita ja haukutaan muita" tai "enhän mä kelpaa kellekkään, ellen mielistele, anna lahjoja tai ole kaikessa samaa mieltä, tee niinkuin noi sanoo jne", niin voimme samalla sanoa hyvästit itsekunnioitukselle, itsetunnolle, minuudelle. Kummalle luulet loppupelissä naurettavan: Sinulle itsellesi vai mielistelevälle? Kumpi jää lopulta yksin?
Sä voit toki haalia vihalla porukkaa ympärillesi ja osoitella muita sormellasi. toisaalta, sä voit myös olla suvaitsevampi, anteeksiantavampi, anteeksipyytävämpi... Mitä luulet, kumpi on onnellisempi ja levollisempi? Tai jos sua kohtaan ollaan ilkeitä, vastaatko ilkeydellä takaisin vai onko sittenkin niin, että ajattelet, että enpäs lähde tuolle linjalle, sillä haluan nukkua yöni hyvin ja kyllä ne oikeat ystävät näkevät totuuden. Niin hänessä, kuin minussakin. Ja lopussahan se kiitos seisoo ja pahakin saa palkkansa... ;)
Meidän tarkoitus tässä elämässä ei ole haalia asioita itsellemme ja kuolla yltäkylläisyydessä, vaan antaa mahdollisimman paljon toisille! en tarkoita materiaa, vaan sitä, mikä tulee sydämestä. Muistammeko sinut myöhemmin ahneena itserakkaana vai anteliaana, lämminsydämisenä ihmisenä?
Mitä tämä päivä tai tämä viikko tuokaan tullessaan? En toivo toisten köyhtyvän tai tulevan onnettomiksi minun vuokseni, vaan toivon enemmänkin sitä, että ajatuksillani saisin kylvettyä ympärilleni jotain hyvää. ajattelemisen aihetta. Positiivista uskoa minuuteen, sinuuteen. Meihin tavallisiin ihmisiin. Siihen, että hyvyys on sittenkin se parempi vaihtoehto. Se antaa minulle paljon, kun saan positiivista palautetta tai sitä, että kuulen onkun teistä saaneen itselleen jotain rohkaisua, uskoa elämään, iloa. Se, kun kosketan jotakuta.
Minä uskoin joskus itse siihen, ettei hyvän ole tarkoituskaan olla minua varten. Ei onnen, rakkauden tai ilon. Ei minkään positiivisen. Olin niin väärässä! Kuinka hyvältä tuntuikaan sanoa ääneen erehtyneeni! Kuinka hyvältä tuntui ottaa ne askeleet, joiden kanssa taistelin aluksi. En uskalla, en voi, en saa,... KYLLÄ MINÄ PYSTYN SIIHEN SITTENKIN! Ja niin astuin ekan haparoivan askeleeni, toisen jalan vierelle, katsoin hetken taakseni ja jatkoin matkaani eteenpäin. KANNATTI! Ja jos minä siihen pystyin, ahdistuneena, masentuneena, varattomana, ruhjeilla henkisesti ja fyysisesti, peläten henkeni puolesta ja ilman päämäärästä tietoa, niin mikset sinäkin?! On vaan otettava se eka askel! Kukaan ei saa jalkojani siirrettyä ellen minä sitä tee.
Tiedätkö, minun ongelmani ovat minun ongelmiani enkä minä niistä voi syyttää sinua, naapuria tai yhteiskuntaa. Minun ne on ihan itse hoidettava pois ja muutettava tapojani ja elämääni niin, että ongelmat puolittuvat, minimoituvat ja katoavat lopulta. Joskus voin saada apuakin, mutta yleensähän peiliin katsominen auttaa. Pyyhi pois peilikuvastasi se ruma irvistys. Hymyile! Tee päätös, että tästä hetkestä alkaen haluan löytää ilon aiheita jokaiselle päivälle! Myös niille vaikeammille. Anna anteeksi ja pyydä anteeksi. Ole kiitollinen.
Viltsu
ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat.
Voit marmattaa vaikka ja kuinka paljon toisten tekemisistä, tekemättömyydestä, aikaansaannoksista, saamattomuuksista, olemisista ja olemattomista... Voit valittaa ja kiukutella ihan niin paljon kuin katsot parhaaksesi, mutta sen saman energian voisit myös yhtä hyvin käyttää siihenkin, että SINÄ ITSE toimisit itsesi parhaaksi ja tekisit itsellesi asioita, joista saat iloa ja mielihyvää. Jotain sellaista, mikä oikeasti on hyväksi ja vaikka unelmaasi.
On aivan turha syytellä muita siitä, ettei sinun elämäsi ole tuon ihmeellisempi tai ettet sinä ole enempää tai parempaa tai jotain muuta. Kukaan toinen ei elä sinun elämääsi. Kukaan toinen ei voi määrätä, mitä sinä teet tai olet tekemättä. ellet itse anna niin tapahtua.
voit toki väittää, ettet sinä itse voi elämässäsi valita yhtään mitään, vaan kaikki on niin tarkoin saneltua, kuinka toimia ja kuinka olla. Onhan niitä... Sairaudet, naapurit, työkaverit, puoliso, yhteiskunta... Syitä varmasti riittää. Tosiasiassa sinä voit itse päättää, laitatko suuhusi viinirypäleitä vai kermakarkkeja. Sinä voit itse päättää, menetkö nukkumaan vai valvotko kotona. sinä voit päättää, katsotko sohvalla telkkaria vai luetko kirjan, menetkö lenkille vai vaikkapa sitten haet opiskelemaan tai töitä. laitatko yhden hakemuksen vai kymmeneen eri paikkaan. Sanotko kauniita sanoja vai haukutko muiden edessä, kuljetko onneasi kohti vai narisetko vain... On paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa!
Kukaan ei ole vielä koskaan sokeutunut katsoessaan elämää valoisin, positiivisin silmin! Mutta kuinka nopeasti "sokeudummekaan" elämälle, kun suljemme ne positiiviset asiat pois täysin?! Jos lähdemme siihen mukaan, että "joo, arvostellaan vaan muita ja haukutaan muita" tai "enhän mä kelpaa kellekkään, ellen mielistele, anna lahjoja tai ole kaikessa samaa mieltä, tee niinkuin noi sanoo jne", niin voimme samalla sanoa hyvästit itsekunnioitukselle, itsetunnolle, minuudelle. Kummalle luulet loppupelissä naurettavan: Sinulle itsellesi vai mielistelevälle? Kumpi jää lopulta yksin?
Sä voit toki haalia vihalla porukkaa ympärillesi ja osoitella muita sormellasi. toisaalta, sä voit myös olla suvaitsevampi, anteeksiantavampi, anteeksipyytävämpi... Mitä luulet, kumpi on onnellisempi ja levollisempi? Tai jos sua kohtaan ollaan ilkeitä, vastaatko ilkeydellä takaisin vai onko sittenkin niin, että ajattelet, että enpäs lähde tuolle linjalle, sillä haluan nukkua yöni hyvin ja kyllä ne oikeat ystävät näkevät totuuden. Niin hänessä, kuin minussakin. Ja lopussahan se kiitos seisoo ja pahakin saa palkkansa... ;)
Meidän tarkoitus tässä elämässä ei ole haalia asioita itsellemme ja kuolla yltäkylläisyydessä, vaan antaa mahdollisimman paljon toisille! en tarkoita materiaa, vaan sitä, mikä tulee sydämestä. Muistammeko sinut myöhemmin ahneena itserakkaana vai anteliaana, lämminsydämisenä ihmisenä?
Mitä tämä päivä tai tämä viikko tuokaan tullessaan? En toivo toisten köyhtyvän tai tulevan onnettomiksi minun vuokseni, vaan toivon enemmänkin sitä, että ajatuksillani saisin kylvettyä ympärilleni jotain hyvää. ajattelemisen aihetta. Positiivista uskoa minuuteen, sinuuteen. Meihin tavallisiin ihmisiin. Siihen, että hyvyys on sittenkin se parempi vaihtoehto. Se antaa minulle paljon, kun saan positiivista palautetta tai sitä, että kuulen onkun teistä saaneen itselleen jotain rohkaisua, uskoa elämään, iloa. Se, kun kosketan jotakuta.
Minä uskoin joskus itse siihen, ettei hyvän ole tarkoituskaan olla minua varten. Ei onnen, rakkauden tai ilon. Ei minkään positiivisen. Olin niin väärässä! Kuinka hyvältä tuntuikaan sanoa ääneen erehtyneeni! Kuinka hyvältä tuntui ottaa ne askeleet, joiden kanssa taistelin aluksi. En uskalla, en voi, en saa,... KYLLÄ MINÄ PYSTYN SIIHEN SITTENKIN! Ja niin astuin ekan haparoivan askeleeni, toisen jalan vierelle, katsoin hetken taakseni ja jatkoin matkaani eteenpäin. KANNATTI! Ja jos minä siihen pystyin, ahdistuneena, masentuneena, varattomana, ruhjeilla henkisesti ja fyysisesti, peläten henkeni puolesta ja ilman päämäärästä tietoa, niin mikset sinäkin?! On vaan otettava se eka askel! Kukaan ei saa jalkojani siirrettyä ellen minä sitä tee.
Tiedätkö, minun ongelmani ovat minun ongelmiani enkä minä niistä voi syyttää sinua, naapuria tai yhteiskuntaa. Minun ne on ihan itse hoidettava pois ja muutettava tapojani ja elämääni niin, että ongelmat puolittuvat, minimoituvat ja katoavat lopulta. Joskus voin saada apuakin, mutta yleensähän peiliin katsominen auttaa. Pyyhi pois peilikuvastasi se ruma irvistys. Hymyile! Tee päätös, että tästä hetkestä alkaen haluan löytää ilon aiheita jokaiselle päivälle! Myös niille vaikeammille. Anna anteeksi ja pyydä anteeksi. Ole kiitollinen.
Viltsu
Kommentit