Haasteesta toiseen

Haasteita, osallistumisia, askartelua, askareita... Niistä on tämä postaus tehty.

Paskikseen osallistuva työ
Sydän-sininen-tonttu
atc-varattu
sydän-kranssi ikkunassa, sininen (punapilkkuinen) tausta ja tonttu katselee lasta. Sininen hetki ulkona on yksi suosikeistani vuorokauden aikana. 


Enkulin haasteeseen
Siellä missä mummi asuu, siellä on joulukuusi, lapsuusmuistot, punainen joulu, hyvä joulu!
Lapsuuteni mummola on muistoilla kullattu.
atc-varattu



Korttisirkuksen haasteeseen
Perinteistä ja kimaltelevaa. 
Lapsuuteni joulupukki oli punapukuinen ja naurava. Hänellä oli aikaa leikittää lapsia, laulaa yhdessä. Lahjoissa tärkeintä ei ollut hinta ja viimeisin elektroniikka, vaan antamisen ilo, tekemisen ilo ja se, että sai olla koko suvun kesken yhdessä. 



Amalian haasteeseen
Joulun ajan puuhiini kuuluu askarrella lahjoja, koruja ja kortteja. Sitten seuraavaksi alkaa leivontapuuhat. Joulukorteista suurin osa on jo matkalla, osa vielä punaisessa kuoressa odottamassa joukkopostitusta. Tänään lähti kasa postia taas matkaan. Tilaustyöt, tilatut työt, muutama muukin asia. 
Tällä viikolla alkaa myös lahjojen jako jo kauemmas. 


Ihan kaikki ei haasteisiinkaan ole tehty. Tämäkin atc-ihan muuten vaan, mutta jo varattu. 
Sielun peili, oikea peili alakulmassa. Siitä voi katsoa omaa kuvaansa ja kysyä, mihin haluaa vastauksen saada. Sielussamme voi olla iloa, räiskettä, pelkoja, rakkautta... Sielussamme voi soida kaunein musiikki tai olla ihan hiljaista välillä. 

Mitä sinun peilisi sanoo tänään?

Askartelun jälkeen maistuu makoisa jälkkäriruokakin!  Köyhät ritarit-kakku mansikoilla. 


Tänä vuonna joulupostimerkit OVAT kauniita! 
Vai mitä mieltä sinä olet?


"INSPIS-HAASTEESEEN"

Linkki vie sinut Inspis-haastesivulle, jossa käynnissä perinteisestä haasteesta poikkeava Inspis-haaste. Palkintoja kaksin kappalein! DT-työnä Netan hurmaava tagi.

Tuolta blogini otsikon altahan löydät väliotsikot, joita klikkaamalla pääset haluamaasi blogiin!
Haaste ja myytävät ovat ihan oma bloginsa kumpikin!


Kommentit

Marjut sanoi…
Ihanan iloisen jouluisia.
Ja nam mikä herkku välissä :)
Ihanat joulumuistot. Ihanat punaiset ja tunnelmalliset.

Mukavaa kun tulit haasteeseeni mukaan ja onnea paljon arvontaan.
Nanna sanoi…
Kiitos kun osallistuit Korttisirkuksen haasteeseen:)
PS:Edelliseen kommenttiin tuli väärä blogiosoite;)
SatuKoo sanoi…
Aivan ihania kortteja, siis mielettömän kauniita!
Heenu sanoi…
Todella kauniit kortit ja mitä herkkuja.Nam nam.
Haltiakummi sanoi…
Ihastuttavia nuo joulukortit, kun ne jotenkin huokuu menneiden joulujen muistoja :)
Ennis sanoi…
Upeita kortteja!
Mira Ekonen sanoi…
Ihastuttavia joulupuuhia! Askarteluniloa myös vuodelle 2014!