11 things of me

Haasteen idea on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.

4. Sitten tulee valita 11 uutta bloggaajaa, joilla alle 200 lukijaa.

5. Haastetun tulee kertoa edelleenhaastamansa/-haastamilleen haasteesta.

Harmaa/grey


Tämähän ON sama haaste, minkä vastikää tein, vissiinkin jo kolmannen kerran? Mutta kuten viimeksikin kirjoitin, JOKA KERTA ON UUDET ERILAISET KYSYMYKSET! Siksi lähden taas mukaan haasteeseen, kun kerta minut siihen haastettiin. Kiitos haasteesta "KataMarialle".

Tällä kertaa en erikseen haasta ketään, mutta jos haluat, tule mukaan! Ota keksimäni 11 kysymystä ja vastaa niihin. voit haastaa 11 uutta mukaan halutessasi. Kerrothan minulle, jos osallistuit, niin tulen blogiisi lukemaan vastauksesi. ;)

Nuotit

 11 asiaa minusta:

1. Selailin vanhoja postauksiani ja huomasin, ettei kyseinen henkilö ollut huomannut tai tunnistanut itseään "TÄÄLLÄ". Paljastukseni siis olkoon, että Tuulaa ajatelin. ;) Tosin jälkeenpäin tajusin, että ihan totta, voisin kuvitella samaten Kikin, Riinan ja Tiikeriankan myös vitsailemaan kanssamme. Tai vaikka kuinka monen muunkin! Mutta silti, Tuula tuli ekana mieleeni, koska olemme paljon tekemisissä toistemme kanssa. Samalla siivosin blogianikin ja huomasin miljuuna kommentoimatonta postausta. Onkohan niitä kukaan koskaan lukenutkaan? Niin, että toisinaan tulee poistettua joitakin bloggauksia, toisinaan siistittyä tai kuvia pienennettyä tms.

2. Olen toisinaan liian julma ja vaativa itseäni kohtaan. En soisi itselleni lepoa ja sairastelua. Heikkoutta. Niinkin surullista kuin se on ääneen sanoa tai kirjoittaa julki.

3. Joskus vuosia sitten minut jätettiin sen takia, etten suostunut menemään naimisiin. Se tapaus oli sellainen, että olin tutustelemassa  puhelimitse. Emme olleet vielä koskaan tavanneet. Juttelimme vasta kaveripohjalta ja siitä, mitä kumpikin haluaa elämältään. Kaksi sinkkua tosin, joten eihän sitä koskaan olisi voinut tietää? Antaisimme ajan näyttää. Hän kertoi rehellisesti, ettei pysty lupaamaan kenellekkään uskollisuutta. Se jo itsessään olisi ollut minulle "liikaa". No, mutta olimme "tunteneet" puhelimitse toisemme 2 kuukautta, kun tämä kaveruus päättyi. Siihen oli syynä siis se, että samainen henkilö ehdotti, että menisimme naimisiin! Se olisi hänen päämääränsä! Avioliitto! Hän oli koko ajan etsinyt ihmistä, joka menisi hänen kanssaan naimisiin! Totta kai kieltäydyin, sillä emmehän olleet edes tavanneet koskaan! Ja muutenkin. Minulle avioliitto ei ole elämässä päämäärä! Saatikka pakko tai syy suhteelle. Ehei! Minulle toki sellaiset tiedot ja puheet nostivat stop-merkin suoriltaan esiin. Emme tulisi olemaan koskaan enempää! Emme sitten voineet olla kavereitakaan, koska olin torjunut hänet. Niinpä hän jätti minut. :)

4. Seuraan töllöstä Salkkareita ja Nymfiä.

5. Mulla oli nuoruudessani vakaa aikomus lähteä nunnaluostariin vuodeksi.

6. Kirjaa lukiessani eläydyn lukemaani niin voimakkaasti, että sulaudun osaksi kirjaa ja näen kuvina tapahtumatkin. Toki katseeni nostettua kirjasta olen taas oma itseni. :)

7. Minulla on vihreät silmät, mutta osittain niissä on ruskeaakin.

8. Mietin päätäni puhki, kuinka saan passin hankituksi.

9. En pidä niistä "muoti-ilmiöistä", että "on muotia olla lesbo tai bi" tai "on muotia, että jokaisella on homo-kaveri". Taikka provosoimisesta. Raivostuttaa myös se, että trans-henkilöistä käytetään nimitystä transu tai kyseenalaistetaan heidän sukupuolensa. Taikka typerät kysymykset liittyen kahden naisen katselemiseen makkarissa tai onko trans-ihmisten housussa kumpi vai kampi. ARGH!

10. Minä en pystyisi teurastamaan eläimiä. Olen silti lihansyöjä. Ei kaikkien lihansyöjien tarvitse nähdä kuolemaa. Voi silti ymmärtää, että miten se liha on saatu pannulle asti.

11. Lanttu, hernekeitto ja mämmi koskevat vatsaani. Syön niitä silti joskus.


Polli papukaija

11 kysymystä minulta sinulle. 
1. Mihin uskot?
2. Mihin et usko?
3. Mitä opit itsestäsi viimeksi?
4. Laulu, jota lauloit viimeksi?
5. Miksi lueskelet Inspirationia?
6. Mitä askartelet/käsitöitä teet enimmäkseen?
7. Suosikki tuoksusi?
8. Lintu vai kala? Perustele.
9. Ajatteletko kaksimielisesti?
10. Puhutko suoraan vai luetaanko sinua rivien välistä?
11. Mistä asiasta olet kiitollinen vanhemmillesi, jollei nyt syntymää ja kasvatusta yleensä lasketa?

Pakkauspuuhia

KataMarialta saamani kysymykset ja niihin vastaukseni:

1. Millaisella autolla ajat ja millä haluaiset ajaa?
-En aja. 

2. Mistä tavarasta et voisi koskaan luopua?
-Tavaroista voin luopua, sillä jos vaikkapa henki olisi kyseessä, ei tavaroilla olisi mitään arvoa. 

3. Paras lukemasi kirja?
-Olen lukenut paljon hyviä kirjoja, joten yhtä en voi sanoa PARHAAKSI. tunteita on herättänyt mm. Nojoud, Prinsessa, riikinkukkoprinsessa, Lastani ette saa....

4. Elämäsi tärkein tapahtuma on?
-On vaikea sanoa tähänkin vain yksi asia. Olenhan kuitenkin toipunut vakavista sairauksista ja jäänyt eloon, tehnyt lapsen,  voinut aloittaa elämäni periaatteessa uudestaankin ja tavannut elämäni suurimman ja aidoimman rakkauden. Suuri asia tuokin, että sain paperille sen, mikä on minussa vialla. Merkkaa paljon. 

5. Jos saisit olla päivän joku muu kuin olet, mikä olisit ja miksi?
-Kelan päättävä lääkäri. Kirjoittaisin itselleni eläkepaperit ja ihan siksi, että se olisi oikeuteni. Ei vain minun näkökulmastani, vaan kaikki, jotka ovat minut tavanneet virkansakin puolesta, ovat samaa mieltä. 

6. Ärsyttävin asia on?
-Hermokipu, vihlonta ja puristava kipu ärsyttävät eniten mieltäni

7. Saisit lisätä tai ottaa yhen Suomen lain pois mikä se olisi ja miksi?
-Jollain tapaa se liittyy tähän työkyvyttömyyteen ja toimeentuloihin. Juuri siksi, että se on niin epäoikeudenmukaista, että joku päättää toisten elämästä, kellä on oikeus saada toimeentulo ja kuka sairastaa vääränlaista sairautta ja samassa jamassa jää ilman toimeentuloa. 

8. Olet riippuvainen?
- En tupakoi, en juo alkoholia, en pelaa liikaa... sitähän sä kysyit?

9. Päivän kohokohta on?
- Murusen kotiin tulo tai aamut kun heräämme sylikkäin. Niin tai illat, kun nukahdamme sylikkäin. 

10. Voitat lotossa 10 miljoonaa, mitä tekisit ensin?
-Maksaisin velat pois, antaisin äidille ja anopille osan ja lapselleni tili, josta antaisin hänelle tarpeeseen rahaa. Sitten  voisi olla, että käytäisiin ulkona syömässä. 

11. Kulta, Hopea vai Pronssi?
-Kulta ja pronssi.



Kommentit

KataMaria sanoi…
Olipas mukava lukea, vaikka osa asioista olivatkin hieman ikävempiä! :(
Katja sanoi…
Kiitos haasteesta. Viime vuoden puolella vastaavaan taisinkin jo osallistua.