Mielettömät munkit

Kesäkuu jatkuu kohti sitä H-hetkeä, jolloin arvonta alkaa olla ajankohtainen. Hyvin pian, hyvin pian. Jännittävää seurata, kuinka moni osallistuu ihanan tyynyliinan ja muiden koristeiden arvontaan. :) Kuka sen sitten lopulta voittaa?!

Minäkin olen ollut onnekas, sillä voitin rakkaan ystäväni, Enkulin, musiikkihaasteen ensimmäistä kertaa! voi hyvänen aika, kuinka hämmästyinkään, kun sain palkintoni postista!

Juu, siis kävin hakemassa suurikokoisen kirjeen postista, sillä nykysin posti säästää ja suurikokoisia kirjeitä ei enää kanneta postin mukana asuntoihin, kuten ennen täällä tehtiin. Kysyin tätä postista. Vasta vuosi sitenhän minulle selvisi sekin, että postilla oli yleensäkin olemassa soppari, että maxit kannettaisiin kerrostaloasuntoihin AINA. Nyt Itellan toiminta huononee ja huononee ja hinnat vaan kallistuvat. Mutta ei minulla pitänyt postista puhua. Paljon kivommista asioista! Niin ja viel se, että olen TYYTYVÄINEN siihen, että posti yleensäkin jakaa postit, eikä tarvitse jättää vaikkapa at-vaihtoja pois siksi, että asumme niin kaukana!

Juu, siis laatikko tuli haettua ja mitä kaikkea siinä olikaan?!?!


Alkushokki oli valtava! MITÄ?!?!?! 


Hedelmäaakkosia, mitkä ovat yksi lempparimakeisistani vaahtokarkkien kanssa. Laktoosia NOLLA! 
Upea servettipaketti kahvitteluhetkiimme Murusen kanssa. Heti meillä juhlittiinkin, joten täydellinen ajoitus! 
Upea puinen kyltti, jossa niin meidän lause! 
Enkuli olikin valinnut tarkoin kaikki meitä ajatellen. 


Lisäksi paketissa oli sekä askarteluun, että koruiluun kaikkea! 


Koruiluun upeita helmiä, riipuksia, korulinkkejä... Ja nuo värit! Turkoosi on aina suosittu! Samaten hillityt värit, jotka käyvät kaikkien muiden värien kanssa. Tuo turkoosi palloriipus on avautuva! 


Askartelusetissä sellaisia asioita, joita olen salaa toivonut joskus saavani, muttaen ole kyllä Enkulille kertonut, että esim. noita atc-pohjia olen ostoskoriini joka netti-ikkunashoppailukerta laittanut ja aina koko listan DELETOINUT! Ja tuossa ne nyt olivat! Kukat minun lempivärejäni. Musteestakaan en tiettävästi ole kertonut, että omani on vetelemässä loppuja! sielunsisko...


Kuvia, tarroja... Kaunis korttikin mukana! 
Viime viikolla tuota enkeliarkkia ihailin, mutten sitten ostanut, kun ei ole varaa ostella mitään. (Olemme juuri investoineet ylimääräisenä hautajaismenoja. Todellakin tärkeämpi asia). 

Hämmästyttävää se on, että jokaikinen tuote tässä paketissa on sellaista, mitä olen haaveillut ja ihaillut ja tyystin uutta minulle. toisaalta, ihmekös tuo, sillä kun sielunsisko tekee paketin sillä periaatteella, mitä itse haluaisi, voiko siitä löytyäkkään mitään "no joo, ihan kiva"-juttuja?! 

Tämä huikean pyörryttävän hurjan ihana palkinto on siis Enkulin musiikkihaasteesta. Kävipä minulla todellakin MUNKKI!

 KIITOS ENKULI-IHANA! <3




Samana iltana servetit jo olivat käytössämme ja nautiskelimme juhlavan teehetken arskan munkkien kera.



Aina on syytä juhlaan, mutta tällaisia herkkuja ei ihan joka kuukausi meillä olekkaan. Vuosi sitten viimeksi mitä ilmeisemmin.

Kommentit

KataMaria sanoi…
Oot mahtavan paketin saanu! Täällä kans onnellinen haaste voitosta. Postausta ehkä huomenna tulossa! :)
Ihan nyt tuli hyvä mieli. Komiat on munkit ja oi miten ihanaa olla sielunsisaresi. Kiitos Viltsu, että olet olemassa.
Susanna sanoi…
Onnea voittajalle! Upea palkinto! Ihanaa että juuri sinä voitit sen ;)
Paula sanoi…
Upea palkinto!
SatuKoo sanoi…
Voi ei, Arnoldsin donitseja :D Mä kuolaan täällä ruudun takana.
TiinaJ sanoi…
Kyllä osui voitto niin oikeaan.... Onnittelut!
Tanja sanoi…
Voi, onpa tosi mukava paketti, hienoa että voitit sen. :) Hymyilen täällä itsekseni, on niin kiva lukea hyviä uutisia (uutissivustot saivat mieleni synkkenemään hetki sitten maailman kurjista asioista kertoessaan). Kyllä pienet hyvät asiat ovat tärkeitä myös.

Laitoin arvontasi merkille, mutta kun en niin omakseni voittojuttuja kokenut, ajattelin että palkinto voi parempaankin paikkaan osua. ;)

Nyt pitääkin suunnata iltakävelylle nauttimaan liikunnasta ja viileämmästä ilmasta. Mukavaa loppuviikkoa!
Apris sanoi…
Mielettömän upea palkinto. Onnittelut voitosta.