Joulukalenterin luukku 12. Kissan viikset!


Tämä päivä on ollut hoppua täynnä, kun on välillä toteutettava ideoitanikin. Tehtävä niitä ns. näkymättömiä töitä ja kotonakin kaikenlaista. Kisunpoika vaatii hirvittävän määrän ajastani myös. Ja minähän annan aikani hänelle.

Kissoista puhuttaessa mietin erilaisia kissojen tai muidenkin lemmikkien kasvatusperiaatteita. Toiset ottavat lemmikin, koska "kaikilla on" ja jotkut tahtovat lapselleen seuraa. Toisille lemmikki on näyttelykapistus, jollekin oikea ystävä tai "lapsen korvike".

Mietin, mitä ihmiset oikeasti ottavat huomioon lemmikkiä ottaessa ja valitessaan? Onko kissa heille "vapaa sielu, jota ei tarvitse leikittää" vai kuuluuko kissankin kanssa peuhata päivästä toiseen?
minullehan on itsestäänselvyys, että leikin kissamme kanssa ja vietän aikaa hänen kanssaan muutenkin. Toisille taas on itsestäänselvyys, että kissoja otetaan kerralla kaksi ja NE leikkivät keskenään eikä ihmisen tarvitse, kuin ruokka ne.

Mitä sinä olet mieltä aiheesta?


Sinulle:



Todella kaunis letitysmalli tälläkin kertaa tarjolla. Tarvitaankohan tähän sen oman puolison apua? Minä en ole ikinä osannut näitä tehdä itselleni, tai toisillekaan, enkä tätä nykyä voisikaan tehdä. Sen verran lyhyt on hiusmallini.

Kampauksia on luvassa vielä jonkun verran, mutta myös jotain ihan muuta! Koko kalenteria ei kampauksilla täytetä. ;)


Tänään kalenterin luukun mahdollistaa
KIPA-78!

Jälleen kerran KIITOS! 

Ja eilispäivän kalenteristahan kyselin, arvaatteko mitä se neulomus oikein oli. 
Pari vastausta sainkin. 

Kysyin teiltä ihan sen vuoksi, etten itsekkäänollut varma, mikä se oli. 
Koska kuitenkin tiedän, että vastaavanlaisia siivousliinojakin on tehty, ja itsekin ostin niitä joku vuosi sitten lahjaksikin asti eräältä bloggaajalta, niin oletan hyvin vahvasti sen olevan miniversio siivousräteistä! 

Minusta bampurätit ovat aivan ihania ja tosiaan niitä annoin joululahjaksikin läheisilleni todettuani niiden hellävaraisuuden ja helppouden. Nyt tämä uusi päätyy kiillotusliinaksi Aalto-maljalleni, 


tämänpäivän Kipan paketista paljastui: 


10 Ceylon tee-pussia! 
Hurjan monelle päivälle energiaa! 
Ja parastahan tässä on se, etten ole tätä merkkiä ennen testannutkaan, joten nyt pääsen maistamaan miltä ES-tee maistuu! Mielenkiinnolla odotan seuraavaa tee-hetkeä! 

KIITOS! 

Ja jos oikein tarkasti katsoit kuvaa, huomaat, etten jaksanut alkaa taas tänäänkin vehtaamaan kuvien kanssa. On niin mahdotonta saada kuvaa, jossa EI NÄY KISSAA! ;) 

Extraa: 


Tämän päivän ajan blogissani kävijöille kaikki normaalihintaiset, valmiit postikortit 
3,50€/kpl. Normaalihinta 5€/kpl.
Postarit lisään toki laskuun.

Anna tilauksessasi koodi: INSPIS3,5





Kommentit