Kielteinen vs myönteinen

Oletko huomannut ympärilläsi ihmisiä, jotka nalkuttavat ihan koko ajan tai joilla elämän suurimpia tehtäviä on löytää epäkohtia ihan kaikesta. Tuoda julki kaikki se, mikä on väärin, missä olemme epäonnistuneet, mikä ei miellytä hänen silmäänsä tms. sen sijaan, että kertoisi ne hyvät asiat, onnistumisemme ja elämässä miellyttävät piirteet. 

Aivomme rekisteröivät helpommin nimenomaan sen negatiivisen ympäriltämme, kuin positiivisen asian. Tämän seikan voi kuitenkin muuttaa! Siitä kerron tänään sinulle. 

kuva: uudenvuoden kahvit

Tulet töistä kotiin väsyneenä ja katselet ovella ympärillesi. Mies on jälleen jättänyt likaiset kalsarinsa olkkariin lattialle, toinen likasukka on makkarin lattialla sängyn alla ja toinen menossa kovaa vauhtia koiran hampaissa kohti keittiötä.

Olet myöhästynyt bussista, etkä todellakaan jaksaisi alkaa siivoamaan enää kotona tai katsomaan tuollaista laiskaa sohvalla makaavaa sänkileukaa, joka kaivelee muniaan samalla kun hihkuu "moi rakas, toitko ruokaa tullessas!?". 

Katsot muualle. Eteisen seinät maalasitte viime vuonna, mutta sävy on kyllä ihan väärä. Olisi sittenkin pitänyt ottaa se vaaleampi harmaa tai kokonaan valkoinen...

Älä huoli. Tämä tällainen ajattelutapa on ihan normaalia. Kielteiset asiat tuppavat mieleemme, sillä aivomme elävät yhä luolamieskautta, jolloin oli ajateltava sitä pahinta. Sepelihammastiikerin hyökkäystä, kivivyöryä tai muuta itsensä ja perheensä henkeä uhkaavaa. Ei silloin ollut aikaa hempeilylle ja positiivisuudelle. Nykyisin kuitenkin näinkin alkukantainen ajattelutapa johtaa lähinnä vain elämämme ankeutumiseen. 
voimme kuitenkin muuttaa tapojamme itse! 

Kuva: joulukahvit ja amarettot


1. Heitä huolesi pois
Kirjoita kielteiset ajatuksesi paperille, revi paperi ja heitä palaset roskiin.

2. Itsesi harhautus

Itsensä kieltäminen on asiassa kuin asiassa aina pahasta. Sorrut siihen ennemmin tai myöhemmin. Siksi negatiivisuudenkaan kieltäminen ei ole oikea tapa päästä yli siitä. Parempi keino on suunnata ajatukset päättävisesti johonkin muuhun. Olipa se sitten lenkille meno, askartelu, musiikki tai vaikkapa kirjan lukeminen. 

3. Ole kiitollinen
Luolamies-ajattelutapamme siis tulee helposti pintaan. Sitä ei tarvitse harjoitella. Sen sijaan positiivisuutta täytyy harjoittaa. Tee sen eteen töitä, että löydät hyviä asioita ja olet niistä kiitollinen. 
Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Kirjoita joka ilta ylös viisi sinä päivänä tapahtunutta hyvää asiaa. Jos haluat haastetta lisää, kerro listasi Facebookissa tai blogissa julkisesti. Näin sinun on oikeasti löydettäväkin ne asiat joka päivä. Et voi "antaa nyt tämän kerran mennä ohi".

4. Nimeä tunteesi

Kun mielesi seuraavan kerran tekee sanoa, että "elämäni on raskasta", vaihda levyä. 
Muotoile ajatuksesi toisin: "Ajattelen, että elämäni on raskasta. " Ero on pieni, mutta merkittävä. SINÄ et ole raskasta, vaan ELÄMÄSI.

5. Lakkaa yrittämästä

Kaikki negatiiviset ajatukset eivät ole turhia. Ellei havaitse epäkohtaa, ei voi korjata sitä. Olennaista on erottaa hyödylliset ja hyödyttömät negatiiviset ajatukset. 
Kuvittele negatiiviset ajatukset ryhmäksi mielenosoittajia, joista jokaisella on kyltti. Tarkkaile kylttien viestejä, mutta älä ala väitellä niiden kanssa. Ajattele, että ne ovat aivojesi viesti sinulle.

Kuva: Itsenäisyyspäivän punaviinit ja leivokset

Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Olen huomannut ja se sellainen olen minä itse. ;) Hih pakko oli näin todeta, koska tämähän on taivahan tosi. Jos täällä joku nalkuttaa, se olen minä ja ihan kaikille, myös itselleni olen tosi vihainen kovin usein. Onneksi positiivisuuttakin piisaa ja virtaa, muuten olisin yksin ja olisi ukko ja lapset lähteneet jo aika päiviä sitten. :)
Jokainen joskus ja ei siis pidä sekoittaa siihen ihan asialliseen, normi negatiivisuuteen. ei kaikesta tarvitse tykätä ja kaikelle olla päivänpaisteena. En minäkään ole sitä aina!
Mutta jos se on kuvailemaani liiallista/ainaista/ekana mieleen tulevaa, niin suosittelen miettimään kirjoitustani...
Niin ja lukemaan positiivisuuden purskahteluja blogistani. HIH hih oli pakko. ;)