Sydänilojen kakku


Kyllä, ihan oikeaan Inspirationiin saavuit. Muutosten kourissa taidan melskata edelleen ja tahdon muuttaa asioita elämässäni. Tahdon muuttaa myös blogini ulkonäön sellaiseksi, että hyppien kiljuen sanon blogistani JIPPII!

Tänä jouluna on tullut otettua ennätysmäärä valokuvia, tai ainakin tuntuu siltä. Vai enkö muka ole julkaissut vain tarpeeksi usein niitä blogissani?! Saat katsella ja lueskella joulustamme vielä kesäkuussakin tällä pelillä. Hih hih. 

Joulua se on ruokakin, jos puhutaan jouluruuasta. Ja jouluruokaan kuuluu myös jälkkärit. Sellaista olisi tässä tarjolla. Nimittäin ihana suussasulava SYDÄNILOJEN KAKKU! Tämä nimi on ihan omakeksimäni, sillä oikeastihan tätä kakkua markkinoidaan Sydänsurujen kakkuna, mutta eihän meillä, kyyhkyläisillä, ole sydänsuruja. 


SYDÄNSURUJEN KAKKU/SYDÄNILOJEN KAKKU

5 dl vehnäjauhoja 
0,75 dl kaakaojauhetta 
2 tl leivinjauhetta 
1 tl vanilijasokeria 
1 tl suolaa
4 dl sokeria 
1 prk rahkaa 
2 munaa 
150 g sulatettua margariinia tai voita 
0,5 dl maitoa

OHJEET 

Sekoita kaikki aineet. 
Kaada taikina isoon jauhotettuun rengasvuokaan. 
Paista 200 asteessa noin tunti.


Meidän joulukakun päälle löytyi jääkaapista valkosuklaa-pistaasilevitettä. Se korvaa sokerihunnun tai tomusokeriraidat. Makiaa pitää kuitenkin olla. Olenhan herkkupeffa. 


tänä jouluna tämä kakku korvasi meillä hedelmäkakun. Oli toinenkin, mikä korvasi appelsiinikakun. Toisen ohje tulee sekin vielä Inspikseen. Leivo nyt ensin tämä kakku, juo kahvin kanssa ja lue vaikkapa jokin hömpänpömpän lehti. Rentoudu! Nauti!  



Kommentit

Susanna sanoi…
Hei hieno ja selkeä on tämä musta tausta blogissasi! Hyvännäköinen kakku ja tuo levitehän on mielenkiintoisen ja herkullisen kuuloista! Löytyykö sitä ihan normikaupoista?
Tiia Koivusalo sanoi…
oo kyllä kakku kelpaisi tännekin ja heti aamusella.. :) Nam. Täällä näyttää hyvältä, olet uusinut blogin ulkoasua. <3 Kivaa keskiviikkoa. <3
Ei löydy normikaupoista tätä, mutta niistä löytyy jotain perus suklaata. Tämä on Ranskalaisherkkuihin erikoistuneesta kaupasta.
KataMaria sanoi…
Itse en taas tänä jouluna kuvannut juuri mitää.:(

Tuo kakku on just mua... ku ei tarvi ku sekoittaa aineet! Otan kyllä ohjeen ylös. Kiitos!

Mitäs toi päällinen tuossa kakussa on?
Meidän joulukakun päälle löytyi jääkaapista valkosuklaa-pistaasilevitettä. Se korvaa sokerihunnun tai tomusokeriraidat. Makiaa pitää kuitenkin olla. Olenhan herkkupeffa
Marita sanoi…
Palkinto perillä. Kiitos paljon! :)