Joulukalenteri luukku 10 Tontun apurin paketointiyö


Olen paketoinut ties kuinka monta joululahjaa tänä iltana ja yön aikana tonttujen apulaisena. Nyt on aika laittaa toviksi paperit, sakset ja teipit sekä nauhat ja muut koristeet tauolle ja alkaa rauhoittumaan ja kohta kömpimään unten maille. Viime yönä unissani seikkailin jäisellä merellä, jonka päällä oli paksua jäätä ja toisissa paikoissa myrskyävä meri pilkahteli. Oli kylmää ja pelottavaa, mutta minun oli päästävä koordinaatteihin, jotka sain lentävän nuolen mukana. Koordinaateissa olisi ukkini ja halusin päästä hänen luo, pelastaa hänet ja itseni. Matka oli pitkä, raskas ja vaarallinen. Vaarallisuutta lisäsi myös ihmiset, jotka halusivat koordinaatit ja tappaa minut. He olivat jonkun aarteen perässä. Huh. Olipahan yö!

Minkälainen sinun viime yön unesi oli? 


Muistathan osallistua joulukalenteriarvontaan, jonka löydät luukusta 4. 

Muista myös hyödyntää ale-koodi tuolta oikeasta sivupalkista! 

Koska tämän illan ohjelmanani oli joululahjat, laitan sinulle vinkkejä paketointiin. Jo itse kääreet voivat olla saajalle kuin kokonainen lahja. sisälle voit laittaa vaikkapa itse leipomiasi piparkakkuja, kuivakakun tai virkkaamasi patalappuja. Ihan mikä sinusta tuntuu sopivalta. Ei se rahallinen arvo ole tärkeintä, vaan ajatus ja että se on juuri saajalle valittu lahja. Ei siis ihan ruusun tuoksuista shampoota kimalteilla kannata perheen isälle antaa, vaan mielummin sporttiversio shampoosta.


Laita pakettinarun tilalle nauhaa tai vaikkapa pellavanarua.

Laita nauhaan roikkumaan pieni koriste, jouluisen silkkikukkasen oksa, kuusen pallo tms. Kääri pakettisi esim. Ruskeaan pakkauspaperiin. Saat helposti tyylikkään lahjan. 


Lahjanaru voi olla muunkin värinen, kuin punainen tai vihreä. Sommittele paperi ja nauhat ensin, paketoi sitten. Muista kähertää nauhan päät varovasti veitsen tai saksien terällä. 


Jos lahja tuntuu olevan hankala paketoida, voit toki laittaa lahjan ensin laatikkoon ja paketoida sitten laatikon kanssa sen tai voit laittaa paperipussiin tai lahjakassiin ja koristelet sellaisenaan pakettisi. Esimerkiksi ruskea ja punaine sopivat erinomaisesti joululahjapaketointiin, joten hyvinkin edullinen paperipussi saa arvokkaan ulkonäön punaisilla teipeillä, nauhoilla, naruilla, pitseillä.. 


Voit myös leimailla tai piirtää oman lahjapaperisi/Pussisi! Käytä mielikuvitusta ja tuunaa vaikka vanhoja siistejä paketteja, pusseja, laatikoita.. Maalaa kuvioita, liimaa kiiltokuvia päälle.. Käytä mielikuvitustasi! 


 Osaatko itse tehdä ihanat koristeet pakettiin?! 


Kaiken kruunaa omatekemä pakettikortti. Jos kuitenkin koet olevasi liian kiireinen tai et osaa tehdä pakettikortteja itse, kaupoista saa valmiinakin jotain. Ja me kortteilijat teemme ilolla tilaustöinä niitä, jos aika antaa myöten. Kysy siis vaikkapa blogista tai kaveriltasi, jonka tiedät askartelevan. Varaathan kuitenkin aikaa myös tekijälle, sillä pakettikorttienkin teko vie aikaa ja monilla on joulukorttiurakkakin käynnissä. Minulle tuli Juhannuksena ensimmäinen joulukorttitilaus ja se ei ollut ollenkaan liian aikaista! 

Tässä muutama vinkki. Lisää tulee, sillä ideoitahan on paljon! 

Kommentit

EstherH. sanoi…
paketointi on kyllä ihan kivaa puuhaa. Kiitos ohjeista.Olet siis itse nuo kuvatkin ottanut/paketit tehnyt kuten kuvat ovat? Koristeet ym? Hienoja.