Kuopio, Suomi Finland

Kuopio on kotini. En voisi kuvitella asuvani jossain muualla, pienessä tai suuren suuressa kylässä tai kaupungissa tällä hetkellä, jos koskaan. Toki joskus haaveilen muutosta Turkkiin, mutta silti Kuopio on ja tulee olemaan minun Suomen kotini. 

Tiedän kyllä, mitä ne kylät ja cosmopolitat pitävät sisällään ja houkutuksia on kaikkialla, mutta on myös nähtävä lähelle ja löydettävä houkutuksia myös omasta kodista. Aina ei pidä olla tarvetta saada lisää ja lisää tullakseen onnelliseksi. Minulla on jo kaikkea! 


Kuopio ei ole syntymäkaupunkini ja olen asunut muissakin kaupungeissa ja elänyt oman aikani pitäjilläkin. Kuopio oli kuitenkin haaveeni jo lapsena ja tänne tulin sen jälkeen, kun olin nähnyt ensin muutakin Suomea. Enkä ole katunut. Täältä löytyi myös elämäni nainen, jota kutsun blogissa Muruseksi. 


Shoppailumahdollisuudet ovat runsaat. Matkus shopping center tunnetaan myös nimellä Ikano tai Ikea. Tämä pitää sisällään muutakin kuin pelkästään ison kaksikerroksisen Ikean. Kauppoja ja ravintolapalveluja on lähes joka lähtöön. 

Ikanon lisäksi löytyy esimerkiksi Kolmisopen ostoskeskus, päivärannan ostoskeskus, keskustassa Minna, Sektori ja H-talo sekä Aapeli ja suuri Carlson yhdessä Sokoksen kanssa. Pieniä putiikkeja lukuisia. Unohtamatta Hermannia, Birgeriä tai vaikkapa Leväsellä sijaitsevaa huonekalukauppojen aluetta. Ravintoloitakin eri maailmankolkista. Esim. Vastikää postaamani Turkkilainen. Biltema, Motonet, suomen suurimpiin kuuluva Lidl, ... 


Vaikkei Kuopion tapahtumia voikaan verrata esim. Helsingin menoihin, on meillä silti kaikenlaista. Lisäksi moni julkisuuteenkin pongahtanut henkilö on kotoisin Kuopiosta. Sanotaankin, että Kuopiosta tulee Suomen kauneimmat naiset. 

Tunnettuja kuopiolaisia on pilvin pimein, joten voin mainita tässä vain pienen murto-osan. 
  • Marco Hietala
  • Jenni Vartiainen
  • Pertti (Spede) Pasanen
  • Hanna Partanen
  • Sakari Kuosmanen
  • Johanna Rusanen-Kartano 
  • Olli Herman
  • Eija Ahvo
  • Hannes Kolehmainen
  • Mika Kojonkoski
  • Leena Luhtanen
  • Dj Nite
  • Turmion kätilöt
  • Verjnuarmu
  • Paavali (arkkipiispa)
  • Ari-Pekka Nikkola 
  • Atik Ismail
  • Olli Jokinen
  • Paavo Lipponen
  • Sami Kapanen
  • Matti Hautamäki
  • Janne Happonen
  • Allu Tuppurainen
  • Karita Tuomola 
  • Martti Ahtisaari
  • Elina Karjalainen
  • Juhani Aho
  • Hugo Lignell
  • August Piispanen
Ym ym ym


Kuopiossa pääsee huipulle muutenkin, kuin vain kauneudella tai musiikilla. Lintubongareille löytyy omat torninsa, mäkikotkille isot hyppyrimäet ja ihan jokaiselle Puijon torni pyörivän näköalakahvilan kera. Toisaalta, Kuopiossa on myös Suomen ainoa paikka laitesukellukselle, jolla on osoite! Kursseja ja koulutusta tarjoaa Seikkailukeskus. 


Opiskeluun ja harrastuksiin on panostettu. Esim. Kuvan vanhassa kasarmirakennuksessa on lukuisia kansalaisopiston kursseja. Kuopiosta löytyy myös mm. musiikkiopisto ja palo-opisto.


Vapaasti kaikille nähtävissä on historiaammekin.


Hautausmaat ovat upeita esim. Keskustassa. Voit aistia nykyajan ja menneisyyden yhtäaikaa ja vainajien kunnioituksen. Täällä hautausmaat eivät ole pimeitä ja pelottavia, vaan kauniita auringon valaisemia muistojen puutarhoja. 

Suurin hautausmaa on keskustassa ja se on perustettu vuonna 1867 ja sen pinta-ala on 15 hehtaaria.

Perinteisten arkkuhautaosastojen lisäksi hautausmaalla on uurnahautaosastoja, sirottelualue sekä kaksi muistolehtoaluetta.

Vuoden 1918 vapaussodassa kaatuneilla on oma hauta-alueensa muistomerkkeineen ja samoin myös punaisten eli vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hauta-alue. Hautausmaan uudelle puolelle on varattu alue joukkotuhon uhrien hautaamista varten.

Lisäksi hautausmaalla on muualle haudattujen muistopaikka sekä muistelupaikka lapsensa menettäneille ja lapsettomille.

Hautausmaan uudelle puolelle valmistui Jarmo Väisäsen suunnittelema pergola-alue vesiaiheineen. Hautausmaalla kävijöiden on mahdollista istahtaa ja levähtää hetki kauniissa, mutta hartaassa ympäristössä.

Lisäksi hautausmaalla on mm. Pyhän Markuksen ja Pyhän Pietarin kappelit. 


Lapsia ja nuoria kannustetaan liikkumaan ja erilaisia sisä-ja ulkoalueita onkin varattu tähän tarkoitukseen. Esim. Hoplop tai kuvan Angry birds-puisto.


Kesäisin kaupunki herää eloon aivan uudella tavalla. On tivolia ja sirkusta..


Rockcock, kansainväliset markkinat ja Savolaiset suurmarkkinat...


Kallavesj'-näyttely sekä supersuositut Viinijuhlat...


Ja paljon muuta!

Jos Kuopio on sinulle tuntematon, suosittelen kesäkautta ensikosketukseen. Esim. Pikku-Pietarin piha on upea käsityöläisten kortteli ja se tunnelma on jostain aivan muualta, kuin nykyajasta. Saatatpa jopa törmätä itse pussihousuiseen Pikku-Pietariinkin pajupillineen laulamassa.


Ja jos hienot autot vetoavat sinuun..


..löytyy niitä katukuvastakin, mutta myös vanhasta automuseosta. Entä kiinnostaako perinteinen rompetori tai käytkö mieluummin Scalassa leffassa, jäähallilla Kalpan pelissä tai musiikkitalolla tai kaupunginteatterissa katsomassa esitystä?

Suosittelen myös koko perheen yhteistä aikaa luonnontieteellisessä museossa, josta löytyy niin vaihtuva taidenäyttely, kuin sota-ajan esineitä, entisajan kauppa ja savutupa, suomalaiset eläimet karhusta ilvekseen, lokista strutsiin ja jopa myös mammutti omassa surullisessa, sukupuuton tunnelmaa uhkuvassa huoneessaan. Kurkistathan myös neaderdahlelaisperheen kotiin.


Kuopio on luonnonkaunis kaupunki. Oikea geokätköilijän paratiisi.


Täältä löytyvät luolat ja luolamaalaukset, marjastusmetsät, luontopolut ja upea Kallavesi. Vuorilammelle pääset nuotiokahvin keittoon ja Väinölänniemi tarjoaa rantalentismahdollisuuden, istuskelun rantakalliolla picnicillä tai vaikkapa pulahtelun Kallaveden syleilyyn. Vänärillä on muuten myös paljon Pokemoneja... ;)


Pysähdy hetkeksi. Hengitä puhdasta ilmaa. Katso naavaviiksisiä puita tai perhosia. 


Kalastellessasi esim. Lohta et tarvitse olla yksin, ellet halua. Vaikka vettä riittää ympäriinsä, on myös keskustan tuntumassa vapaakalastusalue istutettuine lohineen ja muine järvikaloineen.

Ehdottomasti käy tutustumassa Valkeisenlampeen. Älä sekoita kartalta kuitenkaan Iso-Valkeista Valkeisenlampeen.


Nauti ilta-auringosta...


Lumisesta maisemasta...


Tai käy vaikkapa raveissa Sorsasalossa.


Kauppahalli





Tykkäsitpä sitten vanhasta perinteisestä..


Uudesta ja hauskasta tai...


Luonnossa oleskelusta...
Pst. Kuvassa paikka jossa menin Murusen kanssa kihloihin..


Ainakin minä tunnen Kuopion olevan kotini. Toivottavasti sinullekin löytyy täältä oma paikkasi jonne palaat uudestaankin. 

Kommentit

Tunnen samaa yhteenkuuluvuutta Espoon kanssa, kuin sinä tunnet Kuopion.
Täällä on paljon samanlaisia paikkoja kuin siellä. Olisi kyllä kiva päästä joskus Kuopiossakin käymään.
Aloittelen huomenna sometaukoa ja siksi toivottelenkin jo nyt sinulle oikein hyvää uutta vuotta 2018!
Tervetuloa vaan, Outi.
Hyvää uuttavuotta!
Kiitos kun osallistuit kaikkien aikojen ensimmäiseen Viikon Kuva Maailmalta - Link Up Partyyn. Toivottavasti nähdään uudelleen sunnuntaina!
Kuopio on hieno paikka. Itse nautin siitä eniten kesällä. Talvella koko Suomi on liian kylmä minulle. Mutta parasta on kun löytää sen oman paikan ja saa asua siellä.
Joanna, yritän muistaa.
Olisi ihana olla talvet lämpimässä ihan omien kipujen vuoksi mutta muuten tykkään lumesta ja talvesta.
Anonyymi sanoi…
Esa Pakarinen asui Varkaudessa,oli naapuri
Anonyymi sanoi…
Pakarisen Esa on Joroisista, Varkauden läheltä. Spede taas oli Pertti Pasanen:)
Anonyymi, pitää paikkansa. Molemmat savolaisia huumorimiehiä. Molemmat olen livenä tavannutkin. Mikälie ajatushärö, että Spedeä kirjoittaessa toinen tuli tekstiin. Kiitos kun huomautit niin sain korjattua. Kivaa päivänjatkoa.
Leena sanoi…
Oletpas ihanasti koonnut todella hyvän paketin Kuopion tarjottavista! Mekin olemme tulossa tässä parin viikon päästä näkemään sukulaisia Kuopion lähelle, mutta meillä on siinä keskustassa hotelli, niin voi sitten iltaisin ainakin käydä vähän katselemassa kaupunkia tarkemmin. Tori ja kauppahalli ainakin sellasia paikkoja, joissa pakko käydä katselemassa, mitä kaupungilla tapahtuu. Kiitos!
Kiitos Leena. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit ja sait ideoita tästä. Keskustan hotellista pääsetkin kivasti moneen paikkaan. Jos tahdot syödä hyvin, käy Hyggessä lounaalla. Kympillä seisova pöytä ja salaattipöydässäkin kaikkea ihanaa.